Hallituksen tekohengitys maanviljelijoille ei riitä

29/8/2018

Budjettiriihen alla perussuomalaiset vaativat keskustavetoiselta hallitukselta viljelijöiden toimintaedellytysten turvaamista.

– Odotuksemme olivat suuret, koska kuvittelimme, että hallitus jakaa saman huolen perussuomalaisten kanssa viljelijöiden ahdingosta. Näin ei kuitenkaan valitettavasti taaskaan käynyt. Pettymys on iso, sillä kyseessä on lähinnä silmänkääntötemppu hallituksen suunnalta, sanovat perussuomalaisten kansanedustajat Ritva ”Kike” Elomaa, Olli Immonen ja Rami Lehto.

– Toki hallitus väittää, että se on tarttunut toimiin kotimaassa, koska se lanseerasi budjettiriihestä ulos kriisipaketin viljelijöille. Samoin se toi aikaistetun maksuaikataulun viljelijöiden ulottuville. Näiden toimenpiteiden vaikutus jää kuitenkin vähäiseksi viljelijöiden ahdinkoon ja tilanteeseen nähden. Tilannetta ei helpota lainkaan se, että tuotantokustannukset ovat maassamme suuret, toteaa maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Elomaa.

Ärhäkämpi ote EU-pöytiin

Samoilla linjoilla ovat myös ympäristövaliokunnan jäsenet Immonen ja Lehto.

– Jatkossa hallituksen tulee olla entistä ärhäkämpi EU-pöydissä ja ajaa vahvemmin kansallista etua, jotta suomalaisten viljelijöiden asema pystytään turvaamaan. Nythän EU:n suunnasta ei tullut yhtään rahaa viljelijöille heidän ahdinkoonsa. EU:lle kyllä raha kelpaa, mutta rahavirta käy vähäisessä määrin toiseen suuntaan, sanoo Immonen.

– Tämänkaltainen tekohengitys viljelijöiden suuntaan, jota hallitus harrastaa, on kestämätöntä. Perussuomalaiset näkevät, että tarvitaan selvä suunnanmuutos vaalien kautta, jotta viljelijöiden asema pystytään jatkossa turvaamaan. Ei voi olla niin, että vain lisäbudjeteilla tai budjettiriihen välityksellä annetaan heille jotakin, toteaa Lehto.

Pitkäjänteisyyttä maatalouspolitiikkaan

Perussuomalaisten mielestä maatalouspolitiikan sektorille tulee saada pitkäjänteisyyttä yli vaalikausien.

– Tätä pitkäjänteisyyttä vain perussuomalaiset pyrkivät aktiivisesti ajamaan, toteavat kansanedustajat.

Suomen Uutiset

 



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com