1970-luvun ennuste

29/8/2018

Väestönkasvu, saasteet, luonnonvarojen loppuminen, nälänhätä.

Nämä ovat kotiplaneettaamme uhkaavia ongelmia, joihin fiksuimmatkaan ihmiset eivät ole vielä löytäneet kestävää ratkaisua.

Vielä 1970-luvulla ne olivat suurelle yleisölle vielä hyvin kaukaisia – monille tuntemattomia. Tietokone osasi kuitenkin jo lähes 50 vuotta sitten ennustaa, miten tuolloin pieniltä tuntuneet epäkohdat vyöryvät tulevaisuudessa lumipallon tavoin meidän jalkojemme eteen.

Massachusetts Institute of Technologyn tutkijoiden kehittämän ”Maailma3”-tietokonemallin tuloksia vuodelta 1972 on tituleerattu ”1970-luvun merkittävimmäksi tieteelliseksi havainnoksi.”

Ekologis-ekonominen simulaatio kuvasi globaalin ruoan- ja teollisuustuotannon, uusiutumattomien luonnonvarojen ja saasteiden määrän sekä väestönkasvun kehityksen aina vuoteen 2100 asti. Se oli ensimmäisiä tutkimuksia, joissa todettiin maapallon luonnonvarojen olevan rajalliset.

Tietokone laski oikein esimerkiksi väkiluvun kasvun sekä ruoantuotannon kehityksen. Simulaation lopputulos oli synkkä: mikäli ihmiskunta ei puutu näihin ongelmiin, yhteiskuntamme romahtaisi lopulta joskus 2000-luvun loppupuolella.

Tulevaisuudentutkimukseen keskittyvän ajatushautomo Rooman klubin tilaama tutkimus sai välittömästi osakseen vuolasta kritiikkiä. The New York Timesin artikkelissa sitä moitittiin ”täydeksi roskaksi”.

Lähde: Tekniikan maailma

 

 

 



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com