Keskusrikospoliisista päivää!

30/8/2018

Rikoskomisario Antti Hyyryläinen Keskusrikospoliisista kertoi jengirikollisuudesta 16. elokuuta 2018 MTV:n Huomenta Suomelle seuraavasti.

- Suomessakin tilanne heikkenee koko ajan. Kehityskaaressa on täysin samat merkit kuin Ruotsissa. Tällä hetkellä Suomessa on noin 90 toimivaa rikollisryhmää ja 900 jengiläistä. Määrät ovat kasvussa, uusia ryhmiä nousee joka kuukausi.

Turun Varissuolla lähipoliisina työskentelevä Vesa Jauhiainen toteaa aamutv:ssä 20. elokuuta 2018, että somaliyhteisön koko on jo niin suuri, ettei tarvitse opetella suomea ja voi hyvin elää yhteiskunnan tuella.

Joukossa on 40-50 -vuotiaita ihmisiä, jotka ovat asuneet Suomessa yli 20 vuotta, eivätkä osaa suomea lainkaan. Somaliyhteisö on tiivis, puhutaan keskenään ja katsotaan pelkästään oman maansa televisiolähetyksiä.

Omasta kulttuurista pidetään tiukasti kiinni. Kielellinen ja sosiaalinen syrjäytyminen lisääntyy, mutta mitäpä välisä sillä on. Nuorella on vaikeuksia selviytyä ammattikoulusta kun ei ymmärrä kieltä, joten koulutus voi jäädä kesken.

Kannattaa ehkä hetki miettiä, mistä jengiytyminen alkaa?



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com