Pääministeri puhuu kuin turkkilainen mattokauppias

10/9/2018

Syyskuun alku on ollut ihmeellistä aikaa. Tässä on saanut pieni ihminen pää pyörällä katsoa, miten maahanmuuttokeskustelu on muuttunut. Vaalikiima on vallannut vanhat puolueet ja enää ei olekaan arvoista kiinni ja maahanmuuton haitoista saa puhua. Kunhan perussuomalaiset ja maahanmuuttokriitikot eivät osallistu keskusteluun. Sääliksi käy tulevan kevään äänestäjää. Varsinkin hän, joka ei seuraa politiikkaa, voi vielä pettyä rajusti.

Ruotsissa Jimmie Åkessonin johtamalle Ruotsidemokraateille odotetaan vaalivoittoa. Ainoa kysymys on siinä, että kuinka iso jytky sieltä tuleekaan. Ruotsissa vanhojen puolueiden valta on murentumassa. Mutta miksi ruotsalaiset ovat tyytymättömiä, vaikka taloudella menee hyvin? Ruotsidemokraattien nousua ei ole hidastanut mediasaarto eikä maahanmuutto-ongelmien kieltäminen niin mediassa kuin poliittisessa keskustelussa. Ei edes uhkailut, että puoluetta ei huolita hallitukseen, vaikka voittaisi vaalit. Myöskään median mustamaalauskampanjat eivät ole tuottaneet tulosta. Ei siis ihme, että Suomessa vapistaan. Sillä näitä samoja keinoja on käytetty jo pitkään Perussuomalaisia vastaan.

Näin vedätetään katsojia

Ylen Ykkösaamussa vieraana ollut pääministeri Juha Sipilä myönsi, että suurin osa 2015–2016 tulleista turvapaikanhakijoista on saapunut Eurooppaan taloudellisista syistä. Historia kuitenkin muistaa, että Sipilä oli aikaisemmin kiistänyt koko turvapaikkaturismin olemassa olon. Mistä siis on tämä yhtäkkinen takin kääntäminen?  Varmasti siksi, että monet keskustaa äänestävät ovat myös maahanmuuttovastaisia. Ei se maakunnanmies niin liberaali ole kuin meille annetaan ymmärtää. Joukosta erottuu kaksi linjaa: Toiset ovat sitä mieltä, että Sipilä on viimein ”ymmärtänyt totuuden”, mutta osa miettii, onko tämä vain vaalitaktiikkaa.

Mediassa siis annetaan ymmärtää, että pääministeri kiristäisi maahanmuuttokantaansa. ” Nythän tämän tilanteen teki vaikeaksi se, että suurin osa näistä liikkeellä olijoista oli taloudellisten syiden takia. Ei sen takia, että he pakenisivat sotaa tai henkilökohtaista vainoa. Se on tämän epäjärjestyksen aiheuttanut Euroopassa” sanoi Sipilä 1.9.2018. Vihreät ja Vasemmisto tarttuvat aina koukkuun, jos jonkun muun kuin suomalaisen etuja poljetaan ja niin tapahtui tälläkin kertaan. Punavihreiden suurin huoli on pääministerin muuttunut kanta kunniakansalaisia kohtaan. Suuren yleisön huomio kääntyi siis vain tähän, ei siihen, mitä oikeasti kerrottiin.

Annan teille esimerkin tuosta 1.9.2018 ulostulosta. Siinä missä Sipilän ulostulo ylitti uutiskynnyksen muissakin medioissa, niin pari asiaa jäi unholaan. Samassa lähetyksessä pääministeri pokkana kertoi, että pakolaiskiintiö joka nyt on 750 henkeä, voitaisiin nostaa jopa 2000 henkeen. Samaan hengenvetoon hän olisi myös nostamassa kehitysyhteistyörahoja 0,38 prosentista 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tässä voi sanoa, että rahasta puhumisesta on tehty taidetta. Tavallinen kansa ajattelee, että onpa vähän. Tuo on siis alle prosentin. Tällä saadaan suuren yleisön hyväksyntä, silla harva tietää totuutta.

Totuus on toinen poliittisen puheen takana

Millainen paskamyrsky nousisikaan, jos puhuttaisiin asioista niin kuin ne todellisuudessa ovat. Vuonna 2018 kehitysyhteistyön määrärahat – 886 miljoonaa euroa – vastaavat 0,38 prosenttia Suomen bruttokansantulosta. Nostetaan vaan kehitysmäärärahoja lähemmäksi kahta miljardia euroa. Varsinkin, kun jokainen tietää, että kehitysyhteistyö ei ole vuosikymmenien aikana tuonut kolmansiin maihin toivottua tulosta.

Kuinka moni edes tietää mihin nuo rahat menevät? Minäpä kerron, että noilla varoilla tuetaan, niin kehitysmaita, YK:ta, kehityspankkeja ja suomalaisia kansalaisjärjestöjä ja sitten on niitä hallinnollisia kuluja, jotka ovat kolmannes koko potista. Kenenkään ei siis tarvitse ihmetellä, että tietyt ryhmät kilvan huutavat näiden rahojen perään. Viimeksi kun vilkaisin SPR:n johtajien palkkoja, niin vuosiansiot olivat huimia yli 100 000 euroa. Kyllä kansa maksaa.

Äkkiseltään kun seuraa käytyä debattia, niin mitä mahtaa politiikkaa seuraamaton tavallinen kansalainen ajatella? Ehkä niin, että pääministeri on vihdoin löytänyt totuuden vai sen, että mahtaako kyseessä olla tulevat vaalit ja tämä on vain osa vaalitaktiikkaa. Tosi asia on, että äänestäjää viedään kuin pässiä narussa.. Tavallaan luvataan, ettei vuoden 2015–2016 pakolaisaalto ei ikinä toistuisi ja suitsimme haittamaahan muuttoa, mutta toisella kädellä kuitenkin ollaan ottamassa huomattava määrä pakolaisia ja lisäämään maahanmuuttokustannuksia.

Poliitikko on rehellinen ja kertoo kyllä mitä on tulossa, mutta puhuu kuin turkkilainen mattokauppias. Väitän, että keskustankin kannattajat ehkä miettisivät toisenkin kerran, jos puhuttaisiin asioista niin kuin ne ovat. Sipilähän siis lupasi seuraavaa. Tulemme nostamaan asteittain kehitysavun 0,7 prosenttiin. Toki tämä tarkoittaa, että kustannukset nousevat sen 800–900 miljoona euroa. Samalla nostetaan kiintiöpakolaisten määrää 750:stä 2000:en. Vastaanottokustannukset ovat nyt 119 miljoonaa, mutta eiköhän me sekin tuplata. Me olemme myös tehneet valtavia ponnistuksia pelastaaksemme ne 48 600:aa maatalousyrittäjää, jotka kärsivät ankarasta kuivuudesta. Me päätimme budjettiriihessä tukea kuivuudesta kärsivää maataloutta lähes 90 miljoonan euron tukipaketilla. Irtisanomissuojaa on heikennettävä, kyllä te ymmärrätte. Sieltä on tulossa lisää moniosaajia. Tämä on se, mitä Juha Sipilä, kunnioitettu pääministerimme lupasi.

Arvopohja on siis kohdallaan. Vanha sanonta on, että ”ensin suomalainen työ ja yrittäjyys ja vasta sitten maailmanparantaminen, mikäli rahaa jää” Mikäli minusta olisi kiinni, niin lakkauttaisin koko kehitysapujärjestelmän. YK julisti 1960-luvun kehityksen vuosikymmeneksi ja nyt elämme vuotta 2018 ja mitä se on tarjonnut? Ei apua, ei kehitystä, vaan kurjuuden tasapuolista jakautumista.

Jyrki Åland

maakuntavaalipäällikkö (ps)

Turku 

 

Tätä et lue suomalaisista valemedioista.




Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com