Porin murha

30/9/2018

Satakunnan kansan tietojen mukaan keski-ikäisen porilaisen naisen pää on irrotettu tai yritetty irrottaa katkaisemalla uhrin kaula. Toisin sanoen irakilainen suoritti suomalaiselle naiselle islamilaisen halal-teurastuksen, joita monet ovat nähneet järkyttävillä isis-videoilla.

Viranomaiset ja tiedotusvälineet yrittävät jälleen piilotella murhan todellista tekotapaa ja luonnetta.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Erik Salonsaari sanoo, ettei voi tutkinnan tässä vaiheessa ottaa kantaa tekotapaan, Satakunnan kansa kertoo.

- Tekotavasta en voi valitettavasti tarkemmin kertoa. Sen voin kuitenkin vahvistaa, että tapausta tutkitaan murhana etenkin tekoon liittyvän erityisen raakuuden takia", Salonsaari sanoo.

Lounais-Suomen poliisi tiedottaa, että kuolleen naisen epäillään saaneen surmansa väkivallan uhrina. Hänessä on havaittu merkkejä ulkoisesta väkivallasta.

- Koska islamilaisittain halal-teurastetun suomalaisen naisen pää on irroitettu, poliisi "epäilee" hänen saaneen surmansa väkivallan uhrina ja että hänessä "on havaittu merkkejä ulkoisesta väkivallasta".

Islamilaisen kylmäverisen murhan tehnyt irakilainen tuli Suomeen syksyllä 2015. Hän on tiettävästi saanut oleskeluluvan Suomeen. Kirkkoherra Kaisa Huhtalan mukaan mies on ollut seurakunnan jäsen runsaat pari vuotta.

Lähteet: Suomalaiset mediat

Suomalaiset!

Kuinka kauan te katsotte tätä tumput suorina?



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com