Muutos 2019

6/12/2018

Tanskassa alkaa vallita konsensus siitä, että Tanska on tanskalaisten turvapaikka, ja että sikäläisen julkisen vallan tehtävä on suojella tanskalaisia. Suomessa tällainen ajattelu rajoittuu perussuomalaisiin. Muiden puolueiden mielestä se on ääriajattelua.

Rikollisten ja turvapaikkaturistien eristäminen tai säilöönotto ei ole ilkeyttä. Mitä rikollisiin tulee, kokoomuksen esittämillä maksimirangaistusten koventamisilla ei ole mitään vaikutusta, koska maksimirangaistuksia ei koskaan langeteta, paitsi korkeintaan nuuskan salakuljettamisesta. Lastenraiskaajat ovat muutaman vuoden kuluttua taas jatkamassa siitä, mihin jäivät, ja uusia tulee koko ajan.

Mitä taas tulee turvapaikanhakijoihin, he tulevat Suomeen siksi, että täällä saa vastikkeettoman täyshoidon loppuiäkseen TÄYSIN RIIPPUMATTA siitä, onko turvapaikkapäätös myönteinen vai kielteinen. Sisäministeri Kai Mykkänen tekee niska limassa töitä, jotta kielteisen päätöksenkin saaneille voitaisiin myöntää työ(ttömyys)perusteinen oleskelulupa. Wannabe-pääministeri Antti Rinne vaatii Pakolaisneuvonnan videolla, ettei ketään saa karkottaa.

Automaattisen säilöönoton tai eristämisen pääasiallinen funktio on poistaa tämä epäterve houkutin.

Tällainen ratkaisu on vaikuttava ja täysin toteutuskelpoinen, rannikko on saaria täynnä. Toteutus kuitenkin edellyttää, että Suomella olisi hallitus, jonka mielestä suomalaisten henki ja terveys menevät turvapaikkaturistien viihtymisen edelle. Meillä ei ole sellaista hallitusta.

Monella taholla kauhistellaan rikosten sijaan sitä, että perussuomalaiset toivovat hyötyvänsä tapahtumista poliittisesti. Tietysti toivomme. Lähdin kymmenen vuotta sitten politiikkaan, koska halusin estää kehityksen, jonka myötä suomalaisella on omassa maassaan pelkkä maksajan ja riistan rooli. Toivoin, että tällainen ajattelu olisi valtavirtaistunut vuosien saatossa, mutta onkin käynyt päinvastoin. On karmeaa, että meidän pitää oppia kaikki kantapään kautta sen sijaan, että viisastuisimme muiden - esimerkiksi tanskalaisten - aiemmin tekemistä virheistä.

Muutosta ei tule, jos ihmiset eivät äänestä muutosta. Muita äänestämällä saa lisää haittamaahanmuuttoa, lisää tragedioita ja lisää vihapuhetyöryhmiä.

Jussi Halla-aho

puheenjohtaja (ps)



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com