Salon opetuslautakunta

11/3/2019

Salon opetuslautakunnan tämän iltaisessa kokouksessa äänestettiin apulaiskaupunginjohtaja Jari Niemelän esityksestä, jossa ensimmäisen luokan opetus ja esikoulu olisi sirretty Kavilankadulta väistötiloihin Uskelan koulun Anjalankadun yksikköön ja isompien lasten opetus Torikadulle Hermanniin.

Lautakunta ei hyväksynyt siirtoa.

Antti Olkinuora (ps) teki uuden esityksen, jota Hannu Eeva (sdp) täydensi. Olkinuoran ja Eevan esitys hyväksyttiin äänin 9-4.

Vastaan äänestivät Annika Viitanen (kok), Janne Väistö (kok), Marja Leppähaara (kesk) ja Mika Paukkeri (kesk).

Perussuomalaiset ovat harkinneet vaihtoehtona myös Uskelan koulun käyttöajan pidentämisehdotusta. Koulun viereen voitaisiin rakentaa väistötila esimerkiksi Teijo-talon toteuttamana.

Uskelan koulu ei ole hetipian sortumassa vaan kyse on parin sentin painumasta. Salo on rakennettu vanhalle meren pohjalle, josta on se "ilo", että esimerkiksi kaupungin jalkakäytävät ovat tietyin paikoin varsin kaltevat, oletteko huomanneet.

Tällä säästettäisiin rahaa ja koululaisten sekä heidän vanhempiensa hermoja.



Bookkaa tämä



Sylvi kirjoitti:
13/3/2019 06:57

Kuinka joku voi ollal noin sydämetön? Lapsien etuhan tässä on kysymyksessä.
50000 kirjoitti:
13/3/2019 08:15

Eikös Salossa ole perinteisesti joku ottanut lautakunnan päätökset uuteen käsittelyyn, kun lautakunnan päätös on viiranhaltijan esityksen vastainen?
Tapsa kirjoitti:
13/3/2019 11:05

Kyllä. Kaupunginhallitus todennäkösesti käyttää ottoa.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com