Asiantuntijat povaavat Perussuomalaisille jopa kärkipaikkaa

30/3/2019

Kun eduskuntavaaleihin on enää reilut kaksi viikkoa, perussuomalaiset kohentaa entisestään asemiaan ja vahvistaa nousuaan kärkipuolueiden joukkoon, kuten Oikea Media maaliskuun alussa uutisoi jo Ylen edellisen Taloustutkimuksella 6.2.–5.3 teettämän kannatusmittaustutkimuksen jälkeen.

Ylen tuoreimman kannatusmittauksen mukaan perussuomalaisten kannatus nousi jälleen vahvasti ja tällä kertaa 1,8 prosenttiyksikköä viime mittauksen 13,3 prosentista 15,1 prosenttiin.

Käytännössä se Ylen puoluegallupin mukaan tarkoittaa sitä, että perussuomalaiset on nyt kolmanneksi suosituin puolue ja kakkossijalla 15,8 prosentissa (-0,4 %) kyyhöttävän, yhtämittaisesti vuoden alusta lähtien kannatustaan menettävän kokoomuksen kannoilla vain 0,7 prosenttiyksikön päässä.

On erityisesti pantava merkille, että kun vielä edellisessä mittauksessa perussuomalaiset olivat nipin napin vihreiden ja keskustan takana, uusimmassa kannatusmittauksessa perussuomalaiset kiilaavat tyylipuhtaasti sekä vihreiden että pääministeripuolue keskustan edelle.

Epäselvistä kannoistaan tunnettu sdp jatkaa kärkisijalla 20,1 prosentin (-1,2 %) kannatuksellaan.

On kuitenkin huomattava, että Ylen tuoreessa mittauksessa demarien kannatuksesta haihtui täsmälleen se sama 1,2 prosenttiyksikköä pois, joka edellisessä mittauksessa oli sille nousua ja josta uutisoitiin tuolloin "hurjan eron repäisynä kokoomukseen" ja "sdp:n olevan entistä tiukemmin kiinni pääministerin paikassa".

"Suurimmista" puolueista sdp:n ja kokoomuksen lisäksi myös vihreät ovat menettäneet kannatustaan (-0,7 %) - vain keskusta ja vasemmisto ovat piristäneet juoksuaan, mutta nekin hyvin vähän.

Neljänneksi pudonneen keskustan kannatus kohosi hallituksen eron jälkeen vain 0,3 prosenttiyksikköä 14,4 prosenttiin, kuudennella paikalla sinnittelevä vasemmistoliitto puolestaan sai 0,9 prosenttiyksikköä lisää kannatusta ja haukkoo henkeään edelleen kurkotellessaan 9,8 prosentillaan kymmentä prosenttia.

Viidenneksi tipahtanut vihreät on perussuomalaisia jo 2,1 prosenttiyksikköä jäljessä, keskusta 0,7 - vasemmiston suhteen nähtävissä on jo selkeä tasoero: 5,3 prosenttiyksikköä.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turjan mukaan kannatusta perussuomalaisille tulee erityisesti niin kutsutusta ”nukkuvien puolueesta" - niiltä äänestäjiltä, jotka eivät viime vaaleissa äänestäneet lainkaan.

"Perussuomalaiset saavat nyt aiempaa enemmän kannattajia heistä, jotka eivät osaa tai halua sanoa, mitä puoluetta äänestivät vuoden 2015 vaaleissa", Turja muotoilee.

Uusimmassa Ylen kannatusmittauksessa haastateltiin 1 954 ihmistä ja haastattelut tehtiin 6.–26.3, jossa puoluekantansa kertoi 1 222 vastaajaa.

Kokoomus, perussuomalaiset, keskusta ja vihreät ovat nyt kaikki samassa rykelmässä alle kolmen prosenttiyksikön päässä toisistaan, mikä on lähes sama kuin mittauksen virhemarginaali (+/-2,3 %-yks.).

Tutkijatohtori Johanna Vuorelma Tampereen yliopistosta kiinnittäisi huomiota puoluekentän pirstaloitumiseen ja kannatusten välisiin eroihin, jotka ovat kaventuneet.

"Se, että alle kolmen prosenttiyksikön sisällä on neljä puoluetta, on hyvin erilainen tilanne kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten", hän muistuttaa ja vihjaa "eurooppalaiseen kehitykseen" sekä painottaa, että "perussuomalaisten kannatusta on monesti aika vaikea ennakoida".

"Voi olla, että puolue yllättää jälleen kerran vaaleissa", Vuorelma uskoo.

Kun muut puolueet yhdessä valtamedian kanssa ovat tehneet kaikkensa, ettei vaaleista tulisi maahanmuuttovaaleja ja lietsoneet ilmastonmuutospaniikkia "itseruoskinnalla ja moraaliposeeraukseen perustuvalla ilmastopolitiikalla", ilmastonmuutoskysymyksistä keskusteleminen on sekin kuitenkin satanut nimenomaan perussuomalaisten laariin heidän selkeän ja realistisen ilmastolinjansa ansiosta.

Enemmistö suomalaisista on perussuomalaisten kannalla eikä ole henkilökohtaisesti valmis maksamaan sitä laskua, jota heidän äänestämänsä puolueet ovat ilmastolinjauksillaan heille järjestämässä korkeampien liikkumis-, energia- ja lämmityskustannusten muodossa.

Jos vielä jaksat lukea, niin loput jutusta löytyy täältä.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com