Lähden äänestämään

3/4/2019

Sipilä kirjoittaa suomalaisesta konsensuspolitiikasta näin: "Yhteistyöhön on pyritty yli puoluerajojen."

Kun Jussi Halla-aho valittiin persujen pj:ksi, ei Sipilä pyrkinyt hänen kanssaan yhteistyöhön, vaan päinvastoin.

Sipilä kirjoittaa maahanmuuttokeskustelusta näin: "Sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä toisten parjaamisen ja tahallisen väärinymmärtämisen paikka. Tämä vihanlietsonta koskee monta asiaa, mutta erityisesti maahanmuuttoa."

Sipilää ei ole ymmärretty tahallaan väärin somessa, kun on keskusteltu arabimedioihin levinneestä tiedosta koskien Sipilän Kempeleen taloa. Väärinymmärtäjiä olivat arabimediat, joiden julkaisut olisi Suomen pääministerin esikunnan pitänyt aikanaan korjata, jos niissä korjattavaa olisi havaittu. Niitä ei kuitenkaan korjattu ennen kuin Sipilän kutsuun vastanneiden henkilöiden tekemien lastenraiskausten uutisointia tänä talvena ei voitu enää välttää. Korjaus tehtiin keksimällä valheellinen tarina kristitystä syyrialaisperheestä.

Sipilä kirjoittaa persuista näin: "Meillä on poliitikkoja, jotka ruokkivat pelkoja ja kaunaa ulkomaalaisia kohtaan hyvin kyseenalaisin keinoin. Kaikki ulkomaalaiset leimataan lapsenraiskaajiksi ja sosiaalipummeiksi. Annetaan ymmärtää, että vanhusten huollon ja kantasuomalaisten työttömyyden ja syrjäytymisen ongelmat ratkeaisivat heittämällä ulos maahan vuonna 2015 saapuneet turvapaikanhakijat. Tällaista puhetta kuulemme usein Perussuomaisen puolueen johdosta ja johdon liepeiltä."

Tämä on yksinkertaisesti valheellista. Hävytön ei ole kohtuuton ilmaus munattomasta miehestä, joka itse syyllistyy tahalliseen väärinymmärtämiseen ja poliittisen vastustajan parjaamiseen.

Olen äänestänyt ennakkoon niin kauan kuin se on Suomessa ollut mahdollista.

Tällä kertaa äänestän perussuomalaista miestä, sori naisehdokkaat.

Sotilasarvoltaan ehdokas on alempi kuin minä, mutta ei anneta sen haitata.

Jos teillä on omaisia, läheisiä, vanhuksia, joilla ovat henkilötietopaperit menneet vanhaksi, niin auttakaa heitä hankkimaan poliisilta ilmainen uusi ja ajantasainen väliaikainen henkilökortti äänestystä varten. Mukaan pitää varata yksi passikuva.

JOKA AINOA IHMINEN ÄÄNESTÄMÄÄN.

Tämän hulluuden on loputtava.

Tiedätte, mitä puoluetta pitää äänestää.



Bookkaa tämä



50000 kirjoitti:
3/4/2019 14:55

Kävin jo.
Äänestäjä kirjoitti:
3/4/2019 17:07

Kansalaisvelvollisuus hoidettu viimeistä piirtoa myöten.

Ja ilomielin. Ääni meni persuille!!
von Troll kirjoitti:
3/4/2019 18:16

Tehty työtä käskettyä. Ääni meni perussuomalaiselle - kellepäs sitä muulle.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com