Hyperloop loppuun käsitelty Salon osalta

29/5/2019

SSS:n maksullisella tekstaripalstalla kyseltiin jokin aika sitten Hyperloopia. Kyselijä halusi tietää, missä mallissa hanke on.

Minä vastaan täällä, toivottavasti nimetön kysyjä sattuu lukemaan.

Supernopeaa hyperloop-junaa kehittävä Virgin Hyperloop One on ilmoittanut perustavansa tutkimuskeskuksen pieneen espanjalaiseen Bodabillan kylään, kirjoittaa muun muassa Verge. Tutkimuskeskukseen yhtiö sijoitaa yhteensä noin 500 miljoonaa dollaria.

Bodabilla kuulostaa varsin epätodennäköiseltä paikalta tulevaisuuden joukkoliikenteen kehittämiseksi, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Alueella toimii yli 9 000 logistiikkaan ja kuljetuksiin keskittynyttä yhtiötä. Toimialan tutkimusta ja tuotekehitystä alueella tekee yli 20 000 ihmistä.

Keskuksen on tarkoitus aloittaa toimintansa vuonna 2020 ja työllistää 200-300 huipputeknologian ammattilaista, yhtiö sanoo.

Uutinen on kylmä suihku Salon kaupungille, joka havitteli Virgin Hyperloop Onen tutkimuskeskusta omille mailleen. Viime vuoden helmikuussa Yle esimerkiksi uutisoi, että Salossa pohditaan jo hyperloopin väriä.

Muutenkin usko oli vielä viime vuoden alussa kova.

"Minulle syntyi sellainen vaikutelma, että pääsimme eteenpäin. Amerikkalaisten ymmärrys suomalaisesta t&k-tukijärjestelmästä lisääntyi, sillä seurueessa oli mukana Tekesin edustaja. Uskon, että Hyperloop One haluaa hyödyntää suomalaista potentiaalia", Salon kaupunginarkkitehti Jarmo Heimo sanoi tuolloin Tekniikka&Taloudelle vieraillessaan Yhdysvalloissa lobbaamassa Saloa Hyperloop Onelle.

Myös teknologiavaikuttaja Risto Linturi tviittasi uutisesta. Hän arvioi, että yksi syy Salon putoamiseen kilpailusta olivat paikalliset häiriköt, jotka haittasivat yritteliästä hanketta.

Lähde: Tekniikka&Talous

 



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com