Kansanvaihdon kiihdyttäminen

9/6/2019

Uusi hallitus vauhdittaa ohjelmassaan Suomen kansan vaihtamista maahanmuuttajiin mm. nostamalla lapsilisiä neljännestä lapsesta alkaen. Nykyvauhti ei hyville ihmisille riitä.

Mikä tämän kansanvaihdon idea on? Tiedämme tilastojen valossa, että humanitääriset maahanmuuttajat eivät työllisty, ja he tosiasiassa lisäävät Suomen työvoimapulaa, koska he sitovat niin paljon suomalaisia kaikenlaiseen auttamiseen ja kotouttamiseen.

Hyvät ihmiset näkevät kuinka suomalaiset tuhoavat maapallon ilmastoa lämmittämällä saunansa puilla, mutta samalla he uskovat, että Suomeen tullut maahanmuuttaja ei vaikuta ilmastonmuutokseen lainkaan. Samanlainen mittakaavavirhe on ajatuksessa, että 5-miljoonainen kansa voisi auttaa viittä miljardia maapallon asukasta, joilla olisi samanlaiset oikeudet tulla Suomeen kuin irakilaisilla nuorilla miehillä. Ruotsikin avaa erillispäätöksellä ovet Kiinan uiguureille, joita on yhtä paljon kuin Ruotsissa on asukkaita. Matematiikka ei ole ruotsalaistenkaan ominta osaamista.

Ajatus kehitysavun lisäämisen myönteisistä vaikutuksista Afrikkaan on yhtä lailla sairas, koska avun ehtona ei ole väestöräjähdyksen hillintään velvoittaminen.

Valituskierteestä tehty ikuinen

Turvapaikanhakija voi hakea muutosta Maahanmuuttoviraston päätökseen valittamalla ilmaiseksi hallinto-oikeuteen. Jos hallinto-oikeus hylkää valituksen, voi hakea valitusoikeutta Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen, edelleen ilmaiseksi. Jos KHO ei anna lupaa tai hylkää valituksen, voi hakea turvapaikkaa uudestaan. Ensimmäinen kierros kestää 1-2 vuotta. Suomessa on jo henkilöitä, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa viiteen kertaan. Kaikki tarvittava oikeusapu maksetaan valtion varoista. Uusi hallitus palauttaa turvapaikanhakijalle oikeuden käyttää haastattelussa avustajaa ja sekin maksetaan valtion varoista.

Suomalainen ei voi omaa asiaansa viedä viranomaiskäsittelyyn uudestaan ja uudestaan. Hallinto-oikeuteen valittaminen maksaa 260 euroa. Valitusluvan hakeminen KHO:sta maksaa 510 euroa. Jos suomalainen tarvitsee apua, hän joutuu maksamaan kaikki avustajan palkkiot ja kulut arvonlisäveroineen. Vain köyhimmät voivat saada oikeusapua julkisista varoista.

Ennen eduskuntavaaleja oli puhetta siitä, että turvapaikanhakujen määrää rajoitettaisiin. Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan vuonna 2018 kaikista turvapaikkahakemuksista (4548) 47 prosenttia (2139) oli uusintahakemuksia. Eduskunta hyväksyi 29.3.2019 ulkomaalaislain muutosesityksen siten, että ”Uusintahakemuksen tutkittavaksi ottaminen edellyttää, että hakemus sisältää tai asiassa muutoin ilmenee uusia seikkoja tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi sen todennäköisyyttä, että hakijaa tulisi pitää kansainvälistä suojelua saavana henkilönä.” Hakemusten määrää ei edelleenkään mitenkään rajoitettu.

Uusien perustelujen esittäminen on edelleen helppoa. Ensin käännytään kristinuskoon. Sen jälkeen muututaan homoksi. Neljäs hakemus voidaan tehdä perhesiteiden avulla. Aina löytyy suomalaisia naisia, jotka haluavat tehdä lapsia turvapaikan hakijalle tietämättä hänestä mitään: hänhän voi olla ISIS-tappaja kotimaassaan. Jos nämäkään perustelut eivät riitä, on netti täynnä ohjeita, miten keksiä uusia perusteluita. Suomalaiset viranomaiset eivät mitenkään voi varmentaa, ovatko esimerkiksi väitteet serkun tai isoisän tappamisesta omassa kotikaupungissa totta. Epäselviksi jäävät väitteet uskotaan tosiksi.

Eikä siinä mitään. Jos oleskelulupaa ei saa vuosien hakemustenkaan jälkeen, voi aina jäädä laittomaksi olijaksi Suomeen. Laittoman oleskelijan oikeudet lähestyvät vuosi vuodelta kantaväestön oikeuksia, joten mikäs täällä ollessa.

Jos jotain todellista haluttaisiin tehdä, rajoitettaisiin turvapaikan hakeminen yhteen kertaan. Tällainen rajoitus leviäisi yhden päivän aikana etäisimpiin kolkkiin asti Irakissa, joten oikeusturvaa se ei mitenkään vaarantaisi. Ei etenkään, jos valitusoikeus säilytettäisiin. Toki senkin voisi lopettaa samalla. 

Kotiinpaluurahan maksaminen ja uudelleen hakeminen

Suomi nosti vapaaehtoisen paluun ohjelman kautta kotimaihinsa palanneiden tukea asetuksella vuoden 2019 alusta. Nyt kotimaahansa palaava voi saada enimmillään 5 000 euroa. Jossain Afganistanissa ja Somaliassa tuon rahan arvo on yli 10-kertainen. Isompi raha ei kuitenkaan houkuttele, sillä vapaaehtoisesti palaavien määrä on laskenut voimakkaasti. Tulijat ovat huomanneet, että Suomessa saa ikuisen elatuksen mitään tekemättä. Kotimaassaan taikaseinää ei ole ja eläminen olisi rahoitettava omalla työllä sen jälkeen kun kotiinpaluuraha on tuhlattu.

Saksassa on tunnustettu, että turvapaikanhakijat palaavat uusina hakijoina käytyään ensin kotiinpaluurahan ja ilmaisen lennon avulla kotimaassaan. Suomessa ei tällaisia asioita haluta nähdä.

Tällainen keinottelu olisi helppo lopettaa maahantulokiellolla. Kun saa kotiinpaluurahan, ei ole 10 vuoteen oikeutta palata. Jos yrittää, maahantulo torpattaisiin heti passintarkastuksessa: tänne ei ole tulemista, vaikka kuinka toistaisi asylumia. 

Lapsilisien korottaminen

Jos hyvät ihmiset todella olisivat tosissaan huolissaan ilmastonmuutoksesta, lapsilisien maksaminen lopetettaisiin neljännestä lapsesta. Uusi hallitus haluaa korottaa näiden lasten lapsilisiä. Koska maahanmuuttajien lapsiperheistä eräissä kansanryhmissä puolet on yksinhuoltajia (=moniavioisen miehen vaimoja), jotka saavat jo nyt yksinhuoltajalisän, tulee heidän tulonsa edelleen nousemaan. Lisälapset nostavat myös asumistukia, koska perheet saavat suuremmat asunnot. Eikä siinä vielä kaikki: esimerkiksi integroituminen Suomeen käy mahdottomaksi kun koti on täynnä lapsia hoidettavaksi. Työelämään siirtyminen onnistuu kuitenkin silloin kun kyse on 7-lapsisen yksinhuoltajan työstä evankelisluterilaisen kirkon ulkomaanavun projektikoordinaattorina. Tällaiset supernaiset ovat kuitenkin poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön.

Tanskan vaalien voittaja sosiaalidemokraatit jatkavat tiukkaa maahanmuuttolinjaa. On mielenkiintoista, kuinka naapurimaat tulkitsevat eri tavalla sosialistisen internationaalin johtoajatusta, joka on työväenluokan kansainvälinen solidaarisuus.

Pauli Vahtera



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com