Ovatko kaikki inkkarit kanootissa?

24/2/2010

Lastensuojelu on Suomessa ruuhkautunut. Tämä johtuu siitä, ettei ole tarpeeksi rahaa palkata sosiaalityöntekijöitä tarkistamaan kaikkia lafkalle tulevia lastensuojeluilmoituksia.

Yhdessä sossutädillä saattaa olla satoja asiakkaita. Hädässä olevat lapset joutuvat odottamaan kuukausikaupalla, että täti ehtii tarkistaa perheen asiat.

Lapsien, nuorten, vanhusten, työttömien ja syrjäytyneiden asiat ovat samalla tolalla kaikkialla Suomessa. Rahat eivät riitä, jukulauta.

Rahaa kuitenkin löytyy, kun pitää lähteä Ruandaan saakka seikkailemaan usean kymmenen henkilön voimin. Ensin käräjöitiin Suomessa, sitten käytiin tutustumismatkalla Ruandassa ja nyt käydään oikeutta Tansaniassa. Kaikki on yhtä pitkää kuin leveää.

Miksi ihmeessä Suomen pitää murehtia sitä, tappoiko ruandalainen tutseja vai ei lähes kaksikymmentä vuotta sitten? Mitä ihmettä se kuuluu Suomelle, maalle, joka sijaitsee toisella puolella palloamme?

Suomalaisen eliitin maailmansyleily menee järjettömäksi. Me olemme oikeusvaltio, mutta se ei tarkoita sitä, että Suomen pitää toimia koko maailman omatuntona. Antaa Ruandan hoitaa omat asiansa. Niihin ei suomalaisten tarvitse puuttua.

Tämän sirkuksen lopullista hintalappua ei tiedä kukaan. Varmaa on vain se, että sillä rahalla, joka tähän järjettömään touhuun käytetään, voitaisiin pelastaa vaikkapa muutaman suomalaisen lapsen elämä.

Sen verran itsekkyyttä eliitiltämme pitää löytyä.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com