Maapallo pelastetaan kävelemällä

11/8/2019

Pauli Vahteralta jälleen loistava kirjoitus.

Suosittelen.

Löytyy täältä.

 



Bookkaa tämä



50000 kirjoitti:
16/8/2019 09:02

Tähän on hyvä lainata Maaseuduntulevaisuutta, ennen kuin vihreät hyökkäävät lehden toimitukseen:

Miljardi tonnia hiiltä vastaa 200 miljoonan auton hiilidioksidipäästöjä – Afrikasta löytyi alue, joka saastuttaa niin paljon

Kaksi satelliittia ovat johdonmukaisesti osoittaneet, että pohjoisen trooppisen Afrikan päästöt ovat 1–1,5 miljardia tonnia hiiltä vuodessa.

Taustalla on maaperään varastoituneen hiilen vapautuminen kuivuuden ja maankäytön muutosten takia erityisesti Länsi-Etiopiassa ja läntisessä trooppisessa Afrikassa. Tutkijat kuitenkin toteavat, että lisätutkimuksia tarvitaan, jotta päästöille voidaan antaa lopullinen selitys.

Edinburghin yliopiston tutkijoiden mukaan hiililähde olisi saattanut jäädä huomaamatta pelkästään maata koskevilla tutkimuksille.

Tutkijat analysoivat kahden NASA:n satelliitin keräämää tietoa kasvihuonekaasuista. Lukemia verrattiin kolmeen ilmakehän malliin sekä joukkoon muita mittauksia liittyen pohjaveteen ja fotosynteesin tasoon.

Tutkimus on seurausta vuosikymmenen työstä, johon osallistui satoja omistautuneita insinöörejä ja tutkijoita. Avaruusjärjestöt investoivat tutkimuksiin miljardeja dollereita.

Kyseiset tutkimukset auttavat ymmärtämään kasvihuonekaasujen lähteitä paremmin. Ne myös parantavat pyrkimyksiä noudattaa Pariisin sopimuksen ehtoja, joiden tavoitteena on rajoittaa keskimääräisen maailman lämpötilan nousua alle 2 astetta.

Lähde oli Maaseuduntulevaisuuden verkkosivu.

Suomalaisille viljelijöille tietysti vaaditaan lisää ilmastotoimia Viher vasureiden toimesta.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com