Lasten pelottelu kouluissa on lopetettava

10/9/2019

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on jättänyt tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitukselta toimenpiteitä, jotta lasten ja nuorten poliittinen hyväksikäyttö kesken päivähoito- ja koulupäivien saadaan loppumaan. Immosen mukaan on tärkeää, että kasvatus ja koulutus on poliittisesti sitoutumatonta.

Tiedotusvälineissä on viime aikoina uutisoitu lasten ja nuorten valjastamisesta pienestä pitäen mielenosoituksiin ilmastonmuutosta vastaan kesken päivähoito- ja koulupäivän.

– Päiväkodeissa, peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa on ollut havaittavissa ilmasto- ja ympäristökasvatuksessa suoranaisia aivopesun piirteitä. Puolueellinen ilmastonmuutosaktivismi on korotettu suomalaisessa koulutusjärjestelmässä kaiken hyveellisen kansalaistoiminnan absoluuttiseksi edellytykseksi, kansanedustaja Olli Immonen kritisoi.

– Vanhemmilta on tullut huolestunutta palautetta, kuinka opettajat pelottelevat lapsia ja nuoria järjestelmällisesti ilmastokatastrofilla. Lapsilla ja nuorilla on oltava oppimisrauha, eikä heihin saa lietsoa ilmastopelkoa. Lapsia ja nuoria ei saa traumatisoida ilmastonmuutosideologian nimissä – pelottelu ihmiskunnan tuholla ja toivottomalla tulevaisuudella on lopetettava.

Taustalla häärii ilmastobisnes

Immosen mukaan ilmastonmuutoskysymys on poliittinen kysymys muiden joukossa.

– Se näkyy muun muassa siinä, että eri puolueiden välillä vallitsee ilmastopoliittisia näkemyseroja. Julkisuudessa ilmastonmuutospelkoa lietsovat erityisesti tietyn aatesuuntauksen omaavat poliitikot ja osa johtavista tiedotusvälineistä. Ilmastokeskustelun taustalla vaikuttavat myös erilaiset lobbarit ilmastobisneksestä hyötyvät tahot.

Opettajat eivät saa manipuloida

Opetushallituksen opetussuunnitelman perusteissa (OPS) mainitaan, että perusopetuksessa eri oppiaineiden opetuksen tulee olla poliittisesti sitoutumatonta. OPS on peruskoulussa tapahtuvan opetuksen valtakunnallinen ohjesääntö.

– Koulutusjärjestelmän tehtävä ei ole lasten ja nuorten poliittis-ideologinen ohjaaminen ja käännyttäminen. Korkean auktoriteetin omaavat opettajat eivät saa manipuloida lapsia ja nuoria eivätkä käyttää heitä poliittisesti värittyneen ilmastomuutosideologian edistämisen välikappaleena. Opettajat eivät saa pakottaa heitä minkään poliittisen ideologian äänitorviksi, Immonen sanoo.

Mallia menneiltä ajoilta

Immonen muistuttaa, että lasten ja nuorten hyväksikäyttö politiikanteon työvälineinä ei ole historiallisesti uusi ilmiö.

– Lapsia ja nuoria on aikaisemminkin käytetty hyväksi erilaisten poliittisten tarkoitusperien eteenpäinviemisessä. Neuvostoliitossa asetettiin esikuvaksi pikku pioneeri, joka nousi jopa omia vanhempiaan vastaan. Tuhannet neuvostolapset seurasivat tätä vallankäyttäjien luomaa sankaria kohti uutta uljasta maailmaa. Maon Kiinassa punainen kirja oli kohdistettu nimenomaan nuorille. Pol Potin punakhmerien varsinaisina käskyläisinä toimivat nuoret.

Opetuksen oltava sitoutumatonta

Immonen näkee, että konkreettiset ympäristöongelmat uhkaavat jäädä poliittis-ideologisen ilmastonmuutospelottelun varjoon.

– Aihe on politisoitu tavalla, joka ei enää välttämättä palvele ympäristöongelmien ratkaisemista. Aikuisten organisoimissa lasten ja nuorten mielenilmauksissa otetaan harvoin kantaa esimerkiksi ympäristön ja valtamerien saastumiseen, kehitysmaiden väestön liikakasvuun, luonnonvarojen ehtymiseen tai globaaliin muuttoliikkeeseen, joka kiihdyttää ympäristötuhoa ja tekee sen ratkaisuyritykset pahimmillaan mahdottomiksi. Korkean kulutustason Eurooppaan saapuvat kehitysmaalaiset moninkertaistavat tullessaan hiilijalanjälkensä.

– Lasten ja nuorten valjastaminen politisoituneeseen ilmastonmuutosaktivismiin kesken päivähoito- ja koulupäivien on edesvastuutonta ja pahimmillaan lapsia ja nuoria traumatisoivaa. Politiikantekoon painostaminen on myös ristiriidassa voimassa olevan opetussuunnitelman perusteiden kanssa. Opetuksen on oltava poliittisesti sitoutumatonta, Immonen sanoo.

Suomen Uutiset



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com