Mikko Paatero ajan tasalla jo yli kaksi vuotta sitten

16/9/2019

Entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero kehottaa poliitikkoja kiirehtimään viranomaisten tiedusteluvaltuuksien lisäämistä. Paateron mukaan tiedustelun tehostaminen ei kuitenkaan riitä, vaan poliisiviranomaisille on luotava pitkän ajan strategia Suomen sisäisen turvallisuuden takaamiseksi.

– Turun tapahtumien jälkeen monet julkisuudessa esillä olleet sisäisen turvallisuudet aloitteet saavat varmasti vauhtia. Pitää silti muistaa, että mitään konkreettista ei ole vielä tehty, Paatero sanoo Etelä-Suomen Median haastattelussa.

Paatero varoitti jo viime syksynä julkaistussa kirjassaan, että uuden joukkomurhan tapahtuminen on Suomessa vain ajankysymys.

Samassa yhteydessä hän nosti esille vastaanottokeskuksissa tapahtuvan turvapaikanhakijoiden järjestäytymisen, josta oli Paateron mukaan annettu kansalle liian kiillotettu kuva.

Paateron kirja sai kovaa kritiikkiä. Turun joukkopuukotuksen jälkeen monet hänen esille nostamansa seikat saavat kuitenkin vahvistusta.

Paatero varoo vielä tekemästä johtopäätöksiä Turun tapahtumien taustoista.

– Vielä ei ole selvää, onko kyseessä niin sanottu yksinäinen susi, joka on saanut ideologisia vaikutteita, vai onko taustalla isompi ryhmä.

MTV:n uutisten tietojen mukaan Turun puukotuksen pääepäilty 18-vuotias Abderrahman Mechkah olisi saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Paatero muistuttaa, että viranomaisten on hyvin hankala kommentoida mediatietoja, sillä kyse on salassa pidettävästä tiedosta.

Paatero sanoo kuitenkin, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten joukko on Suomelle ongelma, johon ei ole saatu kestävää ratkaisua.

– Ongelma ovat he, jotka pitää pakkopalauttaa. Poliisille pakkopalautus on erittäin vaikea tehtävä. Muutakaan vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole keksitty.

Paatero arvioi, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden joukko tulee kasvavaan.

– Ne tahot, jotka Suomessa vaativat, ettei pakkopalautuksia saa tehdä, ovat kokonaan ulkona tästä yhteiskunnallisesta tilanteesta, ex-poliisiylijohtaja toteaa.

Suomen turvapaikkapolitiikkaa Paatero pitää sinänsä suhteellisen toimivana. Hän kuvaa Suomen linjaa maltilliseksi keskitieksi.

Paateron vaatimuksiin kuuluu paitsi tiedustelulaki, myös poliisin resurssien lisääminen. Ensi vuonna poliisien määrä hieman pienenee, mutta hallituksen lisärahoituksen ansiosta se ei romahda.

Paatero perää ennen muuta viranomaistehtävien uudelleen arviointia. Kaikkia nykytehtäviä ei poliisi pysty hoitamaan edes tyydyttävästi. Leikkausten poisto ei todellakaan riitä, Paatero sanoo.

Runsas vuosi sitten laaditun sisäisen turvallisuuden selonteon pohjalta on Suomessa tehty sisäisen turvallisuuden strategiaa, joka on kuitenkin viivästynyt.

– Suomessa tarvitaan sisäisen turvallisuuden pitkän ajan strategia, joka linjaa, mitä tehtäviä karsitaan ja mihin panostetaan. Poliisin pitää pystyä päättämään muun muassa koulutustarpeista, kun varaudutaan tuleviin uhkiin. Poliisikoulutus kestää kolme vuotta joten ennakointi on todella tärkeää, Paatero muistuttaa.

Yhdeksi uhkakuvaksi Paatero nostaa rinnakkaisyhteiskuntien synnyn. Suomessa tällaisia maahanmuuttajien rinnakkaisyhteiskuntia ei vielä ole, mutta esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa jo useita.

Lähde: Helsingin uutiset

 

Juttu on yli kaksi vuotta vanha. Päiväys on 21.8.2017. 

Paateron kirjoitus ei saanut mihinkään tahoon, etenkään poliitikkoihin, mitään liikettä.

Kaikki jatkuu, kuten ennenkin.

Suomi tuhoutuu hitaasti, mutta varmasti.

Jollette usko, lukekaa ruotsalaisia medioita.





Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com