Suvaitsevaisia raiskauksia

31/10/2019

Suvaitsevaisissa piireissä väitetään usein, että seksuaalirikollisuus kiinnostaa perussuomalaisia vain silloin, kun tekijänä on maahanmuuttaja. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, ja mm. taannoisessa kansalaisaloitekeskustelussa minä ja monet muut perussuomalaiset korostimme, että hyvin lievät rangaistukset seksuaali- ja muista väkivaltarikoksista ovat yleinen ongelma Suomessa. Paljon pahempi ongelma kuin vaikkapa raiskauksen määritelmä.

Kaksoisstandardia eivät sovella perussuomalaiset. Sitä soveltavat suvaitsevaiset itse. Seksuaalirikokset kiinnostavat heitä vain silloin, kun tekijä on kantasuomalainen. Suvaitsevaisissa piireissä mässäillään myytillä, jonka mukaan Suomi on erityisen naisvihamielinen maa, ja täällä tapahtuu vuosittain kymmeniätuhansia piiloon jääviä raiskauksia.

Kun tosiasiat, esimerkiksi rikosepäilyjen ja tuomioiden määrä, eivät tue näitä myyttejä, tosiasiat ovat väärässä. Epäilyjen ja tuomioiden (liian) vähäinen määrä johtuu suvaitsevaisten mielestä siitä, että rikoksista ei ilmoiteta, ja jos ilmoitetaankin, niistä ei tuomita.

Maahanmuuttajien kohdalla ajattelu on täysin päinvastaista. Maahanmuuttajat ovat räikeästi yliedustettuina seksuaalirikoksista epäiltyjen ja tuomittujen joukossa. Tämän suvaitsevaiset selittävät "madaltuneella ilmoituskynnyksellä".

Jussi Halla-aho

puheenjohtaja (ps)



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com