Aloite tilapäisen valiokunnan asettamiseksi - Salo - Pertti Vallittu

2/12/2019

Aloite tilapäisen valiokunnan asettamiseksi

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Salon kaupunginvaltuuston on keskuudestaan asetettava kuntalain mukainen tilapäinen valiokunta valmistelemaan aupunginhallituksen erottamista.

Kaupunginhallituksen jäsen Pertti Vallittu on siirtynyt kesken valtuustokauden toiseen poliittiseen ryhmään, eikä kaupunginhallituksen kokoonpano näin edusta kuntalaisten vaaleissa ilmaisemaa tahtoa.

Täten me allekirjoittaneet katsomme, että hallitus ei enää nauti kaupunginvaltuuston luottamusta.

Kuntalaki 34 §:n mukaan,

Valtuusto voi erottaa kunnan, kuntayhtymän ja kuntien yhteiseen toimielimeen valitsemansa luottamushenkilöt kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta.

Erottamispäätös koskee kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä.

Valtuusto voi erottaa valtuuston ja valitsemiensa toimielinten puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta.

Erottamispäätös koskee puheenjohtajistoa kokonaisuudessaan.

Valtuusto voi erottaa pormestarin ja apulaispormestarin kesken toimikauden, jos hän ei nauti valtuuston luottamusta.

Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä.

SDP:n valtuustoryhmän pj. Saku Nikkanen tempaisi tämän pihalle suorassa lähetyksessä Salon valtuustosta klo 21.39.



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com