Vapaus on arvo, jota kannattaa varjella

9/1/2020
Tallinnan Rotermannin alueelta, toisin sanoen melko läheltä Tallinkin laivojen käyttämää satamaa, keskellä katua nousee maasta metallisia pylväitä. Niitä löytyy esimerkiksi Toompean mäeltä Stenbocki-majan läheltä. Stenbocki-majassa kokoontuu Viron hallitus ja se toimii myös pääministerin kiinteänä työpisteenä.

Metallipylväiden lisäksi Tallinnan Vanhassa kaupungissa on useissa kohdin erilaisia kivestä tehtyjä esteitä tien tukkona.

Ajoesteitä alkoi ilmestyä Tallinnan(kin) kaduilla enenevässä määrin vuonna 2015 alkaneen invaasion seurauksena, vaikka Virossa ei ole kuin kourallinen rauhan uskonnon edustajia.

On erittäin kummallista, että eurooppalaiset johtajat päästävät maidensa rajojen sisään ihmisiä, joista osan oletetaan olevan "potentiaalisia pomminheittäjiä". Ei tällaista holtittomuutta ja vastuuttomuutta harjoitettu ainakaan Suomessa merkittävässä määrin ennen EU-aikaa.

EU on tosiasiassa pyrkinyt pakottamaan jäsenmaat vastaanottamaan sisäänsä ihmisiä, jotka muodostavat merkittävän uhan kantaväestölle. Kasvavan uhan lisäksi tulijat tuovat valtiolle (veronmaksajille) valtavan taloudellisen taakan.

Suomalaisille on toistuvasti tarjottu perusteluksi sitä, että meidän täytyy kantaa vastuumme ja huolehtia kaikkien hädänalaisten ihmisoikeuksista.  Tässä kohdin herää väistämättä kysymys siitä, mihin katoavat samalla suomalaisten ihmisoikeudet, joista merkittävin on oikeus elämään. Vähäisenä ei voi pitää myöskään oikeutta elää omassa maassa turvallisessa ympäristössä, jossa laki kohtelee kaikkia ihmisiä samalla tavoin.

Useat suomalaiset ovat jo menettäneet henkensä ja valtava määrä naisia ja tyttöjä on raiskattu nimenomaan niiden taholta, joiden on sanottu tarvitsevan turvaa ja joiden ihmisoikeuksista suomalaisten tulisi poliittisen eliitin ja median mukaan kantaa vastuuta.

Nykyiseen tilanteeseen on olemassa ratkaisuja, useitakin, mutta niitä ei nykyinen hallitus halua käyttää, kuten ei Sipilänkään hallitus halunnut.

Rajavalvonnan aloittaminen, säilöönotto ja tehostettu maasta poistaminen kaikille kielteisen päätöksen saaneille sekä kaikkien niiden sijoittaminen suljetulle alueelle, joiden motiivia ja henkilöllisyyttä ei saada varmuudelle selvitettyä.

EU-direktiivit sallivat edellä mainitut toimet, mutta poliittinen eliitti pyörittelee vain peukaloitaan presidentin tuella.

Mikä avuksi, kun poliittinen johto sysää oman kansan edun sivuun palvellakseen Brysseliä ja Suomeen vaeltavia vierasmaalaisia?

Poliitikkojen krooninen painostaminen asiallisella viestinnällä on yksi tapa. Perussuomalaisia poliitikkoja on turha painostaa, mutta kaikkien muiden kohdalla on toisin.

Kansalaisella on jokaisessa vaalissa yksi ääni. Jokaisen suomalaisen on hyvä ymmärtää, että politiikkaan ehdoin tahdoin pyrkivä tai siellä jo vaikuttava henkilö on täysin riippuvainen siitä, tietääkö hän varmuudella saavansa juuri sinun äänesi.
Mikäli epävarmuus kalvaa poliitikon mieltä, siirtyy etu kansalaiselle, jolla on äänensä myötä valttikortti kädessä.

Käyttäkää ihmeessä valttikorttia, mutta vain sen asian puolesta, jota pidätte kaikkein tärkeimpänä.

Vapaus on ainakin itselleni tärkeintä, mutta samalla tiedostan, että ilman turvallista yhteiskuntaa yksikään ihminen ei ole vapaa.

Ajatusta eteenpäin kuljettamalla havaitsee, että rajat luovat turvaa JA tarjoavat vastineeksi vapautta. Tarkoitan sekä konkreettisia rajoja että ihmisen toimintaan liittyviä lain määrittämiä rajoja.

Nämä asiat kun miettii mielessään ja oivaltaa miten hyvä yhteiskunta toimii, kykenee varmasti laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.

Heikki Porkka facessa



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com