Tuppuraisen turhat

9/1/2020

Kuuntelin tässä radiota aamulla.

Siellä EU-ministeri Tytti Tuppurainen kehui Suomen puheenjohtajakautta.

Höristin korviani.

Luin sitten itsekehut ”…me johdimme sitä sinfoniaa, joka oli eurooppalaista yhteistä musiikkia. Koetimme luoda sen tavalla, joka luo harmoniaa, ei riitasointuja…”

Selkosuomeksi: ”listalla oli vaikeita asioita ja me epäonnistuimme”.

Kansainvälisissä lehdissä en ole nähnyt minkäänlaisia kehuja Suomelle. Ei ollut sinfoniaa eikä edes preludia. Ei edes pikkuriikkistä ”tykkäystä”.

Esimerkiksi Politico-lehdessä oli viimeaikainen tärkein Suomi artikkeli aivan muista asioista.

Totuus on se, että Tytti ja Suomi floppasivat

Lätsähtivät rähmälleen.

Ei sitä voi oikein käännellä onnistumiseksi.

Ei saatu 1) oikeusvaltioperiaatetta (joka on minusta aivan järjetöntä puuttumista meille ystävällismielisten maiden sisäisiin asioihin). Kumma kyllä Unkari ja Puola eivät innosta hyppien hyväksyneet sitä.

2) ilmastonmuutosasiassa Puola totesi implementoivansa päätökset kun kerkeää. Eli ei mitään.

3) Unkari ei pyytänyt anteeksi eikä pyörinyt tuhassa vaikka Tytti olisi halunnut.

4) Budjettiesitys oli susi.

Tuloksena oli puolivuotinen nöyryyttävä epäonnistuminen ja sitä ei auttanut edes se, että Tytillä iso avustajakaarti plus virkamiesten laumat, jotka auttoivat.

Ei auttanut vaikka kokouksissa oli kreetejä ja pleetejä. Irtokarkit eivät nyt auttaneet.

Ainoa positiivinen tulos puolivuotisesta kaudesta oli se, että Tytti osasi selittää epäonnistumiset onnistumisiksi.

Vähän kuin urheilija, joka sanoo, että ”kuntohuippu ei nyt natsannut ja tuli arvokasta kokemusta kisoista…”

Turhat selitykset ja vielä turhemmat avustajat.

Suomea ei juostu maailmankartalle siksi, että tämän hallituksen päämäärät olivat järjettömiä ja perustuivat lähinnä omiin toiveisiin.

Arto Luukkanen

dosentti



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com