Hallituksen pöytäkirja

25/2/2020

Pauli Vahtera on saanut tiedoksi hallituksen pöytäkirjan kokouksesta, jossa päätettiin ottaa 175 haavoittuvimmassa asemassa olevaa ikuisesti elätettäväksi Suomeen Kreikan leireiltä. Julkaisemme tämän pöytäkirjan, koska Paulille ei ole omaa sivustoa.

Ohisalo: Olemme päättämässä tänään Kreikan leireiltä otettavista orpolapsista Suomeen. Virkahenkilö voisi alustaa. Presidentti Niinistö haluaa ottaa etenkin tyttöjä. Kunnioitamme presidentin toivomusta.

Marin: Tämä on minun hallitukseni. Minä avaan kokouksen. Ja nyt Ohisalo saa puheenvuoron.

Ohisalo: Mitä virkahenkilöoletetulla on kerrottavaa.

Virkamies: Selvityksen mukaan leirillä yli 90% on yli 14 vuotiaita lapsia. Ja tyttöjä on vain alle 10 %. Eivätkä he ole orpoja. Vanhemmat ovat heidät lähettäneet Eurooppaan, koska lapset saavat aina turvapaikan ja sen jälkeen he voivat perheenyhdistää kotimaahan jätetyn vaimonsa ja yhteiset lapset, isän, äidin, sisarukset, isoisän ja isoäidin Suomeen, mikä kertoman mukaan edistää lapsen kotoutumista. Saimme tiedon, että Ranska ottaa leiriltä 400 teltoissa asuvaa lasta.

Virkamies: Muistutamme lisäksi, ettei 15 vuotias ole enää lapsi. Tulijoiden kotimaissa tytöt ovat siinä iässä jo naimisissa ja äitejä. Suomessa 15 vuotiaat ovat vuosisatojen ajan elättäneet itsensä omalla työllään ja tänään he muuttavat opiskelemaan toisille paikkakunnille. Ovat siis aikuistuvia nuoria.

Ohisalo: Mitä mitä Ranska 400. Me olemme humanitäärinen suurvalta, kokoamme suurempi EU:ssa. Meidän on otettava ainakin 475. Ja kiireesti, etteivät muut ehdi ennen meitä tyhjentää leiriä. Annamme Helsingin Sanomille ja Ylelle säälittäviä kuvia pienistä yksin tulleista taaperoista ja näin saamme suomalaiset kannattamaan tätä päätöstä.

Kulmuni: Emme voi ottaa niin paljon. Äänestäjämme kaikkoavat ja keskustapuolue ei enää siitä nouse. Kuka sen jälkeen hoitaa maakuntamallin, sillä puolueen eliitti tarvitsee paljon suojatyöpaikkoja kun kansanedustajapaikat vähenevät kristillisten määrään.

Andersson: Paskapuhetta Kulmuni. Minä tarvitsen äänestäjiä ja vanhat kommunistit ovat pian kuolleet. Yliopistot ovat vihreiden hallussa. Mitä minulle jää. Siksi tarvitsemme paljon irakilaisia, afgaaneja, syyrialaiset ja somaleja Suomeen, koska he kiitoksena tulevat äänestämään minua, kommunistien perillistä.

Kulmuni: Mutta kansan vihapuhe kiihtyy. He maalittavat minua, enkä minä herkkä Lapin tyttö sitä kestäisi.

Henriksson: Vihapuhe ei ole ongelma. Minä kiirehtiä vihapuhe- ja maalituslain eduskuntaan. Bråttom. Sen jälkeen voidaan kaikki perussuomalaiset siirtää uudelleenkoulutusleireille. Käynnistän myös väärinajattelevien puolueen lopetuksen fasistisena.

Henriksson jatkaa: Meille käy mikä määrä vaan. Meidän äänestäjät eivät välitä siitä mitä teemme. Päätämme mitä vain, he hyväksyvät sen. Karjalasta tuli Suomeen 400.000 turvapaikanhakijaa. He kotoutuivat på finskspråkiga Finland, koska me bättre folke emme hyväksyneet heitä asuinalueillemme. Ainoa ehtomme on, ettei yhtään orpolasta sijoiteta på Sibbo, Vasa, Nykarleby eikä Pargas.

Kulmuni: Mutta mitä tämä maksaa. Oh my God! Lasten tuominen maksaa moninverroin enemmän kuin aikuisten nuorten miesten. Millä tämä maksetaan.

Ohisalo: Ei mitään ongelmaa. Alennamme eläkkeitä. Lisäksi vapautamme huumeet. Jokaisen laitoksessa olevan vanhuksen lääkeannokseen lisätään kannabis. Näin he siirtyvät nopeammin pois vaivoistamme ja voimme ottaa lisää lapsia. Rahaa säästyy niin paljon, että voimme ottaa myös enemmän nuoria miehiä turvaan pahasta maailmasta.

Andersson: Voisimmeko ottaa jokainen ministeri yhden orpolapsen omaan kotiimme malliksi suomalaisille. Ja osoittamaan kuinka hyviä ja pyyteettömiä ihmisiä olemme.

Ohisalo: Ei missään nimessä. Minä minä minä ja minun öljybisnesmieheni tienaamme niin paljon rahaa, että ottolapsi tulisi yltäkylläisyyteen. Minä olen köyhyystutkija, ja mitä minä teen kun 2023 hallitus vaihtuu. Jatkan tutkimista, eikä tällainen yltäkylläinen lapsi sovi taustatyöhöni mitenkään.

Kulmuni: Me kyllä lähdemme hallituksesta, jos otetaan 475 tulijaa, jotka eivät edes ole lapsia, korkeintaan partalapsia ja heidän huoltajiaan.

Marin: Mitä väliä. Kokoomus tulee teidän tilallenne kuola innostuksesta valuen. He hyväksyvät vaikka 1475 partalasta tuotavaksi, kunhan pääsevät hallitukseen nostamaan veroja. Kokoomuksen ehtona on työperäisen maahanmuuton lisääminen, mutta senhän olemme jo tehneet kun annamme kaikille kielteisen päätöksen saaneille työperäisen oleskeluluvan. Pidämme pikaiset hallitusneuvottelut ja alle viikossa meillä on uusi hallitus, jossa kaikki muut ministerit jatkavat, mutta keskustapuolueen ministerit on korvattu kokoomuslaisilla.

Kulmuni: Ei ei ei. Juuri kun saimme uudet hienot ministeriautotkin. Minä esitän, että otamme nyt 175, kuukauden päästä toiset 175 ja kun kesällä meritaksipalvelut lisääntyvät, voimme ottaa juhannusviikolla eduskunnan mentyä kesälomalle vaikka 1000 tulijaa. Kansa ei muista mitään ja kun he lähtevät kesälomalle, kaikki asiat on syksyyn mennessä unohdettu.

Andersson: Tämä oli todellista paskapuhetta. Kannatan ehdottomasti. Esitän, että näin teemme.

Ohisalo: Minä minä minä päätän, että otamme 175 emmekä välitä keitä sieltä tulee. Merkitään lisäpöytäkirjaan että kuukauden päästä otamme uudet 175 ja juhannukseen mennessä varaudumme 10.000 orpolapseen.

Marin (tukien toista kättään toisella kädellään): Tämä on minun hallitukseni. Päätän minun hallitukseni puolesta hyväksyä ministeri Ohisalon esityksen. 

Marin: Päätämme kokouksen tähän. Seuraavassa kokouksessa käsitellään verojen korotuksia, bensakäyttöisten autojen ajokieltoa, eläkkeiden alentamista, tiemaksuja, kiinteistöveron nostamista, maaseutupaikkakuntien tyhjentämistä ghettoihin, EU-jäsenmaksumme vapaaehtoista korottamista, Kreikalle annettavaa bonuslainaa kiitoksena saamistamme orpolapsista ja AY-liikkeen miljardibisneksien verovapauden jatkamista. Henriksson tuo kokoukseen esityksen vihapuhe- ja maalituslaista. Haavisto tuo kokoukseen esityksen miten Caruna voi nostaa 20 % sähkönsiirtomaksuja tämän vuoden aikan maksamatta veroja ja siirtämällä voitot veroparatiisiin.

Pauli Vahtera

PS. eli Pohjalla Sokerit – Pauli Vahtera pyysi vielä lisäyksen kirjoitukseensa: ”Tämä kirjoitus on satiiria. Jottei kukaan luule, että olen tosissani.”

 




Bookkaa tämä



Pauli Vahtera kirjoitti:
25/2/2020 07:47

Minua pyydettiin vuosia sitten kirjoittamaan poliittista satiiria teatteriin. Asia jäi silloin hoitamatta.

Tämän kirjoituksen kautta tutkailen, tulisiko tästä uusi aluevaltaus kirjoituksille.

Kirjoitus syntyi Jamaikalla kun odotin illallista. Aikani kuluksi aloin kirjoittamaan tätä pöytäkirjaa mielessäni. Illallisen jälkeen purin kirjoituksen iPadilla puhtaaksi. Odotin kala-annostani 15 minuuttia.
Yucca kirjoitti:
25/2/2020 14:31

Tällaista olen pitkään toivonut. Taitaa olla niin, että itsevarman idiootin pudottaa maanpinnalle
ainoastaan osoittamalla kyseisen henkilön toimien naurettavuus.
Kiitos tästä. Odotan jatkoa ja uskon, että moni muukin odottaa.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com