EU:n rajat kiinni

28/2/2020

Kansanedustaja Jukka Mäkynen varoitti viime syksynä uuden pakolaiskriisin alkamisesta. Mäkynen kysyi kirjallisessa kysymyksessään sisäministeri Maria Ohisalolta, että onko hallituksella varautumissuunnitelmaa mahdollisen uuden pakolaiskriisin varalle. Ohisalon vastauksesta kävi ilmi, että hallituksella ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa.

Turkki aikoo avata Syyrian pakolaisvirroille portit Euroopan unioniin. Potentiaalisia tulijoita on miljoonia ja he voivat pyrkiä kaikki samanaikaisesti EU:n alueelle.

– Olemme äärimmäisen vakavassa tilanteessa. Oletan, että esimerkiksi Unkari tekee parhaansa rajojensa suojelemiseen siirtolaisvirroilta, mutta näillä tulijamäärillä se ei tule riittämään, vaan Unkari tarvitsee virka-apua rajojen suojeluun. Jos Unkari tai muu EU-valtio tulee esittämään Suomelle virka-apupyynnön lähettää sotilaita tai muuta apua suojaamaan rajoja siirtolaisvirroilta, Suomen on ehdottomasti tarjottava apua, Jukka Mäkynen linjaa.

– Meidän on tehtävä kaikkemme sen eteen, että EU:n ulkorajat suljetaan sekä palautetaan täysi Schengen raja-valvonta nopealla aikataululla. Puolustusvoimat on asetettava välittömästi valmiustilaan estämään siirtolaisten tulo Suomeen. Suomen on tarvittaessa rikottava kansainvälisiä sopimuksia tilanteen saamiseksi haltuun.

Varusmiehet laukunkannosta maahantulon estämiseen

Mäkysen mielestä ei voi olla niin, että Suomeen kävelee taas kymmeniä – ellei tällä kertaa jopa satojatuhansia – pakolaisia sisään.

– Viimeksi varusmiehet laitettiin kantamaan juhlavieraille heidän kantamuksiaan, tällä kertaa heidän tehtävänkuvansa tulisi olla yksiselitteisesti näiden ihmisten maahantulon estäminen tarvittaessa voimakeinoja käyttäen. Puolustusvoimien tehtävä on turvata Suomen alueellinen koskemattomuus. Nyt katsotaan, pystyykö Suomen hallitus turvaamaan Suomen alueellisen koskemattomuuden määräämällä Suomen puolustusvoimat suojelemaan maamme rajoja.

Antelias sosiaaliturva toimii houkuttimena

Mäkynen varoittaa, että mikäli hallitus ei vieläkään reagoi asiaan ja pitää edelleenkin rajat auki välittämättä omasta kansastaan, niin edessämme saattaa olla pian suuret levottomuudet.

– Suurin osa mahdollisista miljoonista pakolaisista pyrkii rikkaaseen pohjoiseen, jossa on antelias sosiaaliturva. Suomi avasi Sipilän Kempeleen-kodin kutsuhuudolla Pandoran lippaan ja Lähi-Idässä tiedetään tämän seurauksena erittäin hyvin Suomen maailmaa syleilevä maahanmuuttopolitiikka.

Mäkynen korostaa sitä, että siinä ei tule käymään hyvin, jos Suomeen tulee lyhyessä ajassa satojatuhansia tai jopa miljoonia pakolaisia.

Suomen Uutiset



Bookkaa tämä



Ei vielä kommentteja.


Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com