Vihapuhe

15/5/2020

Vihapuhe ja maalittaminen tulisi nostaa rikoslakiin.

Sen verran törkeästi perussuomalaisia solvataan ja mainetta kurataan kommunistikampanjoilla.

Poliisin pitäisi kaikkien muiden kiireittensä lisäksi tutkia vihapuheeseen ja maalittamiseen syyllistyvien henkilöiden toimet ja tarpeen vaatiessa toimittaa jutut syyttäjälle.



Bookkaa tämä



Mark Question kirjoitti:
15/5/2020 09:38

Kansalaisia ohjeistettiin taannoin oikein ministeritasolta asti. ”Emme saa antaa pelolle valtaa”, oli sisäministerin murjaisu ja huvittavaksi asian tekee se, että lähes poikkeuksetta kaikki ”Muut” puolueet ovat antaneet juurikin pelolle vallan, kun pelkäävät Perussuomalaiset puoluetta niin syvästi, että asialliseen keskusteluun ja yhteistyöhön eivät enää uskalla ryhtyä.

Nuo raukkamaiset pelkurit yrittävät kaikin keinoin P Ritalan johdolla solvata ”persuja”, kun itsellään ei ole kansalaisille muuta tarjottavana, kuin velkaa velan päälle ja verotaakan kasvamista jo yli kansalaisten maksukyvyn.

Onneksi lähes päivittäin nousee puolueista ”Muut” esiin kansalaisia, jotka näkevät Perussuomalaiset puolueen olevan aivan jotain muuta, kuin natseja ja rasisteja. Veikkaukseni on, että ensi kevään kuntavaaleissa sosialisteilta tulee vapautumaan valtuustotuoleja, joilta tuoleilta Perussuomalaiset ohjaavat kukin kotikuntiensa asioita kohti isänmaallisuutta, koska mitään muuta puolustettavaa meillä ei pitäisi olla.

On perin outoa, että kansalaisia ei kiinnosta ”tieto”, miksi Suomi perii jäsenmaiden kolmanneksi korkeinta verotaakkaa. Kysymyksen ratkaisuus ei tarvitse osata laskea kuuraketin lentoratoja.
Jos haluaa demokratian palaavan, niin sosialidemokraatit voi unohtaa seuraavissa vaaleissa, koska patamustempaa porvaripuoluetta saa hakemalla hakea.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com