Hei, me puhutaan maahanmuutosta

21/4/2010

Kokoomus avaa maahanmuuttokeskustelulle uuden foorumin tutuksi tulleella konseptilla. Puolueen "Hei, me kaikki puhutaan maahanmuutosta!" -kiertue käynnistyy Helsingistä lauantaina.

Puheenjohtaja Jyrki Kataisen mukaan osa kansalaisista on kokenut, että maahanmuuttopolitiikassa on epäoikeudenmukaisia tai vääränlaiseen käyttäytymiseen kannustavia piirteitä.

- Ja toinen lähtökohta on se, että kriittiset keskustelijat on vaiennettu ja heidät on leimattu rasisteiksi liian helposti.

Kataisen mukaan poliitikot ja osa mediasta ovat epäonnistuneet "hyssyttelemällä" vaikeita asioita, kun ei ole haluttu antaa minkäänlaista sijaa rasismille. Samalla on kuitenkin vaiennettu ihmiset, joilla olisi perusteltuja korjausesityksiä tai pätevää kritiikkiä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan.

Kataisen mielestä keskustelua on käytävä suoraan maahanmuuttajien kanssa, ja toukokuun loppuun kestävä kampanjakiertue tarjoaa tähän mahdollisuuden. Jokaiseen tapahtumaan osallistuu kokoomuksen ministeri.  

Joopa joo. Kokoomus on huomannut, että maahanmuuttoteemalla pystyy keräämään mukavasti irtoääniä kentältä.

Älkää menkä kokoomuksen halpaa. Käy samalla tavalla kuin vuonna 2007, jolloin kokoomus oli tavattoman huolissaan vanhusten asemasta ja hoidosta. Silloin luvattiin panna vanhusten asiat kuntoon.

Mitä tapahtui?

Tapahtui se, että neljän kuluvan vuoden aikana vanhusten ongelmat ovat pahentuneet. Ja lujasti.

Minä olen sitä mieltä, että kokoomuksen kampanjan nimi pitäisi olla:

Hei, me tehdään jotain hallitsemattomalle maahanmuutolle!

koska kokoomuksen linja on tähän saakka ollut:

Hei, me ei välitetä paskan marjaa maahanmuutosta!

Suomessa tulee olemaan kevään 2011 vaaleissa vain yksi oikeasti holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta huolissaan oleva puolue.

Sen nimi on Muutos 2011.



Bookkaa tämä



Marcel kirjoitti:
25/4/2010 14:04

Tulkaa hyvät ystävät keräämään tännekin päin kortteja, eli Myyrmannin kauppakeskukselle Vantaalle - uskon että irtoaa kannatusta helposti. Oma kortti on jo täytetty mutta kyllä täällä lisäpotentiaaliakin varmasti löytyisi, sattuneesta syystä (ks. uusimmat uutiset => paikallisten vanhusten rahojen rullaaminen pankkiautomaattien tienoilla).



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com