Onhan meillä varaa

14/5/2011

Byrokraattien tarkoitus ei ole olemassa olevan käytännön ja siinä samalla itsensä työllistämisen lopettaminen vaan näiden jatkaminen.

Siksi on selvää. että mitä enemmän Suomeen saadaan luku- ja kirjoitustaidottomia, keskiaikaisella opinkappaleilla varustettuja maahantunkeutujia sitä enemmän saadaan lisättyä virkamieskoneistoa ja heidän etujaan.

Virkamiesten lisäksi tarvitaan sosiaalitanttoja, opettajia, tukiopettajia psykologeja, psykiatreja, erikoislääkäreitä hoitamaan harvinaisia tauteja, tulkkeja, poliiseja. lakimiehiä, vanhustenhoitajia, sairaanhoitajia (luulo siitä, että tulevaisuudessa maahantunkeutujat pyyhkivät perseemme, on väärä) ja niin edelleen ja niin edelleen.

Maahantunkeutumisen työllistävä merkitys Suomen loisille on merkittävä. Pahinta on, että tämä kaikki on poissa suomalaisten hyvintointipalveluista.

 

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Vihreät hallitukseen

13/5/2011

Anni Sinnemäki alkaa olla lempinimensä (Anni Sinnetännemäki) mukainen.

Näin Anni ennen vaaleja:

Olen itse sitä mieltä, että vihreiden on mahdollista tehdä hallitusyhteistyötä ainoastaan, jos kasvatamme vaaleissa kannatusta ja painoarvomme on hallitusneuvotteluissa edellistä kertaa suurempi

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kansanmuisti

12/5/2011

Netti on hauska kapine. Se ei unohda. Koskaan.

Käykääpä pahuuttanne katsomassa, miten kansanedustajamme äänestäisivät, jos he äänestäisivät niin kuin ovat Ylen vaalikoneeseen vastanneet.

Portugalin tukipaketille kävisi köpelösti. Pakettia vastaan äänestäisi 135 edustajaa ja paketin hyväksymisen puolesta äänestäisi 56 edustajaa.

Lain puolesta äänestäisivät mm. Esko Kiviranta ja Katja Taimela. Vastaan äänestäisivät Salon talousalueen kansanedustajista Pertti Hemmilä ja Lauri Heikkilä.

Mahdoitko kysyä asiaa siltä kansanedustajalta, jota äänestit?

Seuraapa, miten hän nyt äänestää.

Jollet itse viitsi, niin minä seuraan puolestasi.

Katsotaan, kuka kusetti ja kuka ei.

Kansanmuistin löydät täältä.

 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Onko Suomen peli menetetty?

12/5/2011

Suomi on maa, jossa vaalituloksella ei ole merkitystä. Olipa se mikä tahansa, niin valta ei vaihdu. Katainen on muodostamassa hallitusta, joka ei tuo järjettömään menoon muutosta vaan luvassa on neljä vuotta lisää hulluutta ja homoperformansseja. Vaikka maailma muuttuu, valta pysyy. Vieläpä samoissa käsissä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että kokoomus ja SDP veivät Soinia kuin litran mittaa kuutamolla. Jutta ja Jyrki saivat perussuomalaiset maalaamaan itsensä nurkkaan ja lyömään kantansa lukkoon. Kun Soini oli ansassa, pariskunta löysi yksimielisyyden muutamassa tunnissa. RKP ja vihreät tulevat riemurinnoin mukaan hallitukseen. Toivottavasti entisten ministerien pestit eivät kuitenkaan säily, sillä kukaan ei kestä Astrid Thorsia, Tuija Braxia ja Anni Sinnemäkeä enää toista neljän vuoden kautta putkeen.

Soinin valitsema tie on uhkapelurin tie. Tulevan hallituksen polku on mutkainen ja kaita. Soinin ajatus lienee se, että hallitus ei ole toimintakykyinen ja uudet vaalit ovat edessä jo vuoden sisällä. Soinin valtti on siinä, että Euroopan unioni on käymässä tuhon tietä ja EU-vastaisuus kasvaa kasvamistaan sitä mukaa kun roistovaltioita alkaa eteläisessä Euroopassa keikahdella.

Monilta on jäänyt huomaamatta, että Soini pelasi jo ennen vaaleja uhkapeliä. Hänen oli pakko. Perussuomalaiset koostuu sekä maaseudulla asuvasta unohdetusta kansasta että maahanmuuttoon nuivasti suhtautuvista keskiluokkaisista henkilöistä. Jälkimmäinen ryhmä on avainasemassa. Se olisi halunnut valtaa hallituksessa nyt eikä neljän vuoden päästä. Viitasaaren työttömällä metsurilla ja Eiran koulutetulla maahanmuuttokriitikolla ei välttämättä ole paljon yhteistä. Jos korpitaival oppositiossa kestää pitkään, perussuomalaiset ovat hajoamisvaarassa, koska nuivat pettyivät Soiniin, joka ei ottanut valtaa, vaikka sitä tarjottiin.

Ulkopuolista tarkkailijaa ottaa pattiin sekin, että RKP:stä ei näissäkään vaaleissa päästy eroon vaan puolue on ollut ministeripuolue vuodesta 1975 lähtien. Tämä merkitsee sitä, että ruotsin kielelle ei tule käymään kuinkaan.

Toisaalta Soinia on helppo ymmärtää. Kukaan ei voi vaatia häntä ja perussuomalaisia pistämään kaulaansa silmukkaan Kataisen takia. Kataisen taakan pitää tulla kokoomuksen maksettavaksi. Samalla tuliseen järveen joutuvat ne puolueet, jotka lähtevät mukaan Suomen kautta aikain huonoimpaan hallitukseen.

Loppupeleissä tämä saattaa parantaa myös Muutoksen ja suoran demokratian kannatusta. Kun ihmiset huomaavat, ettei äänestämällä voi vaikuttaa mihinkään, he alkavat etsiä muita vaikutuskanavia. Niitä eivät suinkaan ole Hommaforumilla ja Facebookissa öyhöäminen vaan aktiivinen toimiminen sitovien kansanäänestysten kautta.

Toinen ja kauheampi vaihtoehto on se, jota olen viimeisen vuoden uumoillut eli sota. Se ei lähde liikkeelle Suomesta, mutta Suomea ollaan seuraavan neljän vuoden aikana ajamassa tilaan, josta kolmas maailmansota saattaa olla ainoa pakotie.

4 kommenttia          Bookkaa tämä

Toimittajat ja arkkitehdit

10/5/2011

Toimittajat ja arkkitehdit ovat samanlaisia: kummallakaan ryhmällä ei ole mitään todellista ammattitaitoa, mutta kummallakin on äärettömän suuret luulot itsestään. Pullistuneesta egosta rakennetun muurin taakse piiloudutaan, jotta kukaan ei huomaisi pullistelijan ammattitaidottomuutta.

Jollette usko, niin käykää katsomassa Helsingissä Musiikkitaloa. Ja on siinä Sanoma-talokin ihan vieressä.

Täynnä itseensä tyytyväisiä, ylimielisiä besserwissereitä.


 

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Feministilehti Vul... eikun Tulva

10/5/2011

"Mies on biologinen onnettomuus, kävelevä surkastuma, emotionaalisesti rampa, täysin kykenemätön empatiaan. Kaikki mihin mies koskee, muuttuu paskaksi. Mies on epätäydellinen nainen, jota riivaa pillukateus. Miehet eivät ole parannettavissa, vaan heidät tulee tuhota. SCUM taas on joukko itsenäisiä, röyhkeitä naisia, jotka ovat ottaneet asiakseen miesten täydellisen tuhoamisen."

 

1 kommentti          Bookkaa tämä

Tapio Tuuri

9/5/2011

Muuten olen sitä mieltä, että kaima on mahtava sanankäyttäjä ja harvinaisen terävä ajattelija.

Lukekaapas tästä:

Nyt tuli taas sen verran sanottavaa, että on ihan pakko kirjoittaa se nopeasti tänne. Olen kauan pelännyt samaa kuin tämäkin kirjoittaja, että suomalaiset ovat erittäin huonoja EU-neuvottelijoita, koska he häpeävät suomalaisuutta ja pyytelevät sitä anteeksi. 


Suomalaiset EU-neuvottelijat ilmoittavat jo etukäteen mediassa ja koko olemuksellaan sekä ruumiinkielellään, että he suostuvat melkein mihin tahansa, kunhan heitä pidetään EU:ssa hyvinä kansainvälisinä tyyppeinä sekä kunnollisina kympin poikina ja tyttöinä. 


Erkki Liikanen varoitteli tv-haastattelussa jotain sellaista, että EU jättää meidät yksin, jos niskoittelemme vaikkapa tässä Portugalin tukipakettiasiassa, ja sitten iso paha karhu tulee ja syö meidät. 


Meidän on siis ihan pakko suostua aivan kaikkeen ja antaa periksi enemmän kuin pyydetäänkään. Mitä ne nyt maailmallakin meistä ajattelisivat, jos hangoittelemme. Pitäisivät varmaan tyhminä. Ja nyt on oikein erityinen syy hävetä, kun populistinen puolue sai Suomessa suurvoiton vaaleissa. Ne pitävät meitä tuolla Euroopassa ihan natseina. Peräti kansainvälinen lehdistö on siitä asiantuntevasti kirjoitellut. 


Nyt Sauli Niinistö sanoo, että Suomi on todella suurin vastuunkantaja, jos mittarina käytetään saatavien ja vastuiden suhdetta. - Tästä vaietaan mieluusti ja minusta se on virhe, huomauttaa Niinistö.


No, Hesari on kuulemma nolannut Niinistön pahemman kerran vääristä tiedoista, kertoo keskustan Suomenmaa. Pitäkööt Niinistö siis turpansa kiinni. Kyllä ne EU:ssa tietävät asiat paremmin kuin me täällä Suomessa. Meidän pitää vain maksaa ja luvata maksaa aina vain enemmän, ettei tyhmyytemme paljastu. 


Vai kuinka? 


Kehtaisivatko Jyrki Katainen ja Alexander Stubb enää mennä EU-palatseihin lainkaan, ellei Suomi kanna kiltisti kaikkein suurinta vastuuta. Ne voisivat siellä nyrpistellä, etteivät Katainen ja Stubb olekaan hyviä kansainvälisiä tyyppejä, joiden kanssa on kiva tehdä duunia.
 

Voisivat kieltäytyä kättelemästä ja sanoisivat, että olette haisevia impivaaralaisia. 


Kataisen ja Stubbin hymy hyytyisi ja nauru takertuisi kurkkuun.
 

Ei, kyllä pitää suostua kaikkeen ja vielä vähän sen yli, jotta Katainen ja Stubb saavat edelleen nauraa EU:ssa fiksumpiensa vitseille.


0 kommenttia          Bookkaa tämä

Timo Harakka - osa III

9/5/2011

Timo Harakka.

Joko olet lakannut lyömästä vaimoasi?

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Kiitos, Anne Holmlund

8/5/2011

Helsingin poliisilaitokselta on viimeisten kymmenen vuoden aikana jouduttu vähentämään noin sata virkaa. Tällä hetkellä poliiseja on noin 1 300.

Poliisin kuluista noin 85 prosenttia on henkilöstökuluja, joten suurimmat paineet kohdistuvat niihin. Yhtään uutta poliisia ei ole voitu palkata vuoteen. Säästötoimet ovat johtamassa jopa 60 poliisin potkuihin vuoden loppuun mennessä.

Poliisihallitus supisti Helsingin tämän vuoden määrärahaa kolmella miljoonalla eurolla. Summa on nyt hieman päälle 100 miljoonaa euroa. Sillä joudutaan kattamaan myös kaikki Helsingin ulkopuoliset tehtävät, kuten valmiusyksikkö Karhun hälytykset eri puolille maata. Mihinkään isoihin projekteihin ei enää myönnetä lisämäärärahaa. Alustavat kehykset osoittavat, että tulevina vuosina Helsingin poliisin määrärahat ovat pienenemässä entisestään.

Tämä touhu on selkeästi tarkoitushakuista. En vain keksi, mikä se tarkoitus voisi olla.

Tai kyllähän minä sen tiedän. Tiedättekö te?

Tällä hetkellä noin  80 prosenttia Helsingin muuttovoitosta koostuu maahanmuutosta. Vaikka Helsinkiin tulisi vain suomalaisia on rikosten määrä kasvussa. Suurimmat ongelmat ovat väkivalta- ja omaisuusrikokset. Näihin ei voi vaikuttaa panemalla peltipoliiseja kuppiloiden kylkeen. Kun kansalaiset eivät saa itse puolustaa itseään, on katastrofi valmis.
Mutta eihän tämä vielä mitään. Myös terveydenhoitopalveluista ja vanhusten säilömisestä voidaan vielä nipistää.

Samaan aikaan toisaalla.

Pahoinpitelyrikoksien määrä lisääntyi tammi-maaliskuussa neljänneksen vuodentakaiseen verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden ensikuukausina kaiken kaikkiaan 8 800 pahoinpitelyrikosta, mikä on ennätysmäärä yli kymmeneen vuoteen, kertoo Aamulehti.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoissuunnittelija Hannu Niemi selittää pahoinpitelymäärää kasvaneella alkoholin kulutuksella. Alkoholin kulutus ravintoloissa lisääntyi tammi-helmikuussa ensi kertaa kahteen vuosikymmeneen. Nujakointi on yleistynyt erityisesti suurissa kaupungeissa.

0 kommenttia          Bookkaa tämä

Paavo Lipponen

8/5/2011

Paavo Lipponen, Suomen äärioikeistolaisin äentinen pääministeri on tänään Eurooppa-päivänä avautunut, ja sanoo eduskuntaan pesiytyneen äärioikeistolaisia. Hän ei tarkemmin yksilöi puoluetta tai henkilöitä, vaikka toki voimme arvata, keitä hän tarkoittaa.

Lipposen mielestä tälle suuntaukselle "ei saa antaa tuumaakaan periksi".

Minun tietääkseni eduskunnassa ei ole yhtään äärioikeistolaista. Tasan tarkkaan kaksisataa punikkia siellä kyllä on, vaaleanpunaisesta tummanpunaiseen. Sosialidemokratian kannatus kun ylittää meillä keposesti puoluerajat.

Se, ettei meillä ole eduskunnassa muita kuin sosialisteja, tarkoittaa sitä, ettei suomalaisilla ole vaihtoehtoja. On vain koneisto, joka vie palkansaajien rahat järjestelmän pyörittämistä varten, ja jota kutsutaan nimellä hyvinvointivaltio.

Henkilökohtaisesti minua eivät kiinnosta himpun vertaa homot, neekerit, Kreikka, Portugali tai Irlanti vaan se, että valtiollinen ja kunnallinen sektori pitäisi ajaa mahdollisimman nopeasti alas lukuunottamatta muutamia peruspalveluja Sveitsin malliin. Koko julkisen sektorin osuus saisi olla korkeintaan yksi neljäsosa bruttokansantuotteesta. Tämä on nyrkkisääntö.

6 kommenttia          Bookkaa tämä
Kuukausittain
Syyskuu 2021 (7)
Elokuu 2021 (15)
Heinäkuu 2021 (5)
Kesäkuu 2021 (14)
Toukokuu 2021 (58)
Huhtikuu 2021 (48)
Maaliskuu 2021 (65)
Helmikuu 2021 (51)
Tammikuu 2021 (51)
Joulukuu 2020 (51)
Marraskuu 2020 (52)
Lokakuu 2020 (68)
Syyskuu 2020 (64)
Elokuu 2020 (60)
Heinäkuu 2020 (63)
Kesäkuu 2020 (50)
Toukokuu 2020 (86)
Huhtikuu 2020 (60)
Maaliskuu 2020 (36)
Helmikuu 2020 (30)
Tammikuu 2020 (24)
Joulukuu 2019 (55)
Marraskuu 2019 (46)
Lokakuu 2019 (42)
Syyskuu 2019 (40)
Elokuu 2019 (49)
Heinäkuu 2019 (59)
Kesäkuu 2019 (56)
Toukokuu 2019 (62)
Huhtikuu 2019 (20)
Maaliskuu 2019 (77)
Helmikuu 2019 (64)
Tammikuu 2019 (117)
Joulukuu 2018 (157)
Marraskuu 2018 (109)
Lokakuu 2018 (87)
Syyskuu 2018 (114)
Elokuu 2018 (130)
Heinäkuu 2018 (131)
Kesäkuu 2018 (82)
Toukokuu 2018 (87)
Huhtikuu 2018 (51)
Maaliskuu 2018 (71)
Helmikuu 2018 (47)
Tammikuu 2018 (60)
Joulukuu 2017 (52)
Marraskuu 2017 (46)
Lokakuu 2017 (68)
Syyskuu 2017 (52)
Elokuu 2017 (60)
Heinäkuu 2017 (26)
Kesäkuu 2017 (55)
Toukokuu 2017 (26)
Huhtikuu 2017 (45)
Maaliskuu 2017 (42)
Helmikuu 2017 (25)
Tammikuu 2017 (42)
Joulukuu 2016 (38)
Marraskuu 2016 (19)
Lokakuu 2016 (44)
Syyskuu 2016 (48)
Elokuu 2016 (65)
Heinäkuu 2016 (29)
Kesäkuu 2016 (78)
Toukokuu 2016 (68)
Huhtikuu 2016 (42)
Maaliskuu 2016 (46)
Helmikuu 2016 (32)
Tammikuu 2016 (70)
Joulukuu 2015 (104)
Marraskuu 2015 (113)
Lokakuu 2015 (113)
Syyskuu 2015 (148)
Elokuu 2015 (85)
Heinäkuu 2015 (68)
Kesäkuu 2015 (77)
Toukokuu 2015 (60)
Huhtikuu 2015 (53)
Maaliskuu 2015 (86)
Helmikuu 2015 (82)
Tammikuu 2015 (79)
Joulukuu 2014 (82)
Marraskuu 2014 (71)
Lokakuu 2014 (70)
Syyskuu 2014 (58)
Elokuu 2014 (63)
Heinäkuu 2014 (47)
Kesäkuu 2014 (38)
Toukokuu 2014 (83)
Huhtikuu 2014 (62)
Maaliskuu 2014 (66)
Helmikuu 2014 (51)
Tammikuu 2014 (47)
Joulukuu 2013 (46)
Marraskuu 2013 (55)
Lokakuu 2013 (71)
Syyskuu 2013 (78)
Elokuu 2013 (92)
Heinäkuu 2013 (93)
Kesäkuu 2013 (58)
Toukokuu 2013 (60)
Huhtikuu 2013 (45)
Maaliskuu 2013 (36)
Helmikuu 2013 (36)
Tammikuu 2013 (34)
Joulukuu 2012 (32)
Marraskuu 2012 (43)
Lokakuu 2012 (58)
Syyskuu 2012 (65)
Elokuu 2012 (62)
Heinäkuu 2012 (60)
Kesäkuu 2012 (63)
Toukokuu 2012 (69)
Huhtikuu 2012 (57)
Maaliskuu 2012 (72)
Helmikuu 2012 (67)
Tammikuu 2012 (42)
Joulukuu 2011 (37)
Marraskuu 2011 (24)
Lokakuu 2011 (61)
Syyskuu 2011 (87)
Elokuu 2011 (71)
Heinäkuu 2011 (42)
Kesäkuu 2011 (57)
Toukokuu 2011 (77)
Huhtikuu 2011 (53)
Maaliskuu 2011 (68)
Helmikuu 2011 (40)
Tammikuu 2011 (17)
Joulukuu 2010 (24)
Marraskuu 2010 (46)
Lokakuu 2010 (14)
Syyskuu 2010 (19)
Elokuu 2010 (35)
Heinäkuu 2010 (32)
Kesäkuu 2010 (35)
Toukokuu 2010 (44)
Huhtikuu 2010 (31)
Maaliskuu 2010 (57)
Helmikuu 2010 (41)
Tammikuu 2010 (29)
Joulukuu 2009 (24)
Marraskuu 2009 (23)
Lokakuu 2009 (26)
Syyskuu 2009 (29)
Elokuu 2009 (33)
Heinäkuu 2009 (35)
Kesäkuu 2009 (40)
Toukokuu 2009 (35)
Huhtikuu 2009 (24)
Maaliskuu 2009 (45)
Helmikuu 2009 (46)
Tammikuu 2009 (25)
Joulukuu 2008 (13)
Copyright © Tapioarjo.com