Yle ei enää uutisoi mitään perussuomalaisista

1/4/2014

Olemme huolestuneina seuranneet talousahdingossa kamppailevan Ylen mahdollisuutta toteuttaa ohjelmakokonaisuuksia lain edellyttämällä tavalla. Törmäsimme tosiasiaan A-Talk-ohjelman kohdalla.  Eduskuntaryhmämme puheenjohtaja Jari Lindström oli kutsuttu ohjelmaan keskustelemaan kehysriihestä ja valtiontaloudesta, kertoo perussuomalaisten työmies Matti Putkonen.

Lindströmille näytettiin ovea, koska ”studiossa oli vain neljä istuinta”.

- Monipuolisten ja tasavertaisten Ylen ohjelmien toteutuminen ei saa jatkossa kaatua kalusto-ongelmiin.  Lahjoitamme tästä syystä kalusto- ja resurssipulassa kärvistelevälle Ylelle yhden jakkaran ensi viikon ”työmiehen tuumaustunnilla”, Putkonen lupaa.

- Uutis- ja ajankohtaistoimituksen johto yritti tökerösti peitellä Ylen talousahdinkoa hakemalla journalistisia perusteita puheenjohtaja Lindströmin käännyttämiseen. Perustelut ontuvat. Ylen mukaan ohjelmaan haluttiin journalistisin perustein ministerikokemusta omaavat keskustelijat, koska aihe oli vasemmistoliiton lähtö hallituksesta. Kokoomuksen valinta, Petteri Orpo, ilman päivänkään ministerikokemusta oli näillä perusteilla orpo valinta.



Bookkaa tämä



pete kirjoitti:
2/4/2014 12:58

yleltä puuttuu pallit
KariJuhani kirjoitti:
2/4/2014 13:41

Ylen nykyinen "ykkösnyrkki" omaa nuoruusvuosiensa ajoilta kokoomuslaisen "näkemyksen" ja siinä lienee ainakin osasyy Perussuomalaisia sorsivaan "käytökseen"?

Ihan kaikkea Ylekään ei voi vältellä ja uusin puoluekannatusmittaus näyttää suunnan olevan kohti parempaa Perussuomea.

http://yle.fi/uutiset/ylen_puoluekannatusmittaus_kokoomus_kirii_kiinni_keskustaa__jo_samalla_prosenttiluvulla/7169907



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com