Salkkarista poimittua

30/1/2016

Ihmiset ovat melko närreissään Carunan hinnannostoilmoituksesta.

Oli päivänselvää, että monikansallinen yhtiö, jonka pääomistus on jossain muualla kuin Suomessa, tulee ennemmin tai myöhemmin nostamaan hintaa, kun se lupasi piilottaa ilmajohdot maan alle.

Kotini vieressä on parin viikon ajan möyrinyt kaksi Carunan kaivinkonetta pannen uutta kaapelia maan poveen.

Samalla kaivurit ovat kaksi kertaa katkaisseet Lounean kaapelin, joten olen ollut ilman toimivaa tietokonetta useampana päivänä. Mokkula minulla toki on käytössä, mutta ne ovat semmoisia rimpuloita, jottei niiden kanssa jaksa sählätä. Semminkin kun Lounean verkko on täällä (kahdeksan kilometrin päässä Salon keskustasta) niin huono, että yhteys pätkii jatkuvasti.

Kun postilootaan (posti vielä kulkee tänne, vaikkakin satunnaisesti) putkahti Carunan logolla varustettu kirje, arvasin, mistä on kysymys.

Kirje alkoi komeasti:
Hyvä asiakkaamme!

Parannamme sähkönjakelumme luotettavuutta - sähkön siirtohintamme nousevat 1.3.2016 alkaen.

Suorastaan upea aloitus.

Onneksi meillä ei ole sähkölämmitystä vaan yritämme Rouvan kanssa selviytyä Tulikivi-takalla ja vanhalla kunnon öljykattilalla.

Tähän asti kaikki hyvin.

Salon Seudun Sanomien nettiseinälle saa kirjoittaa nimettömänä.

Siksipä siitä on tullut osin vakaviin mielen häiriöihin sairastuneiden ihmisten temmellyskenttä, jonne ei yksikään täysipäinen ihminen enää kirjoita. Ainakaan omalla nimellään.

Vai mitä mieltä olette vaikkapa tästä avautumisesta:

Caruna maksaa osinkoja sijoittajille joka vuosi. On väärin, että yhtiöllä on pakkosopimusmonopoli ja kuluttajan hintoja korotetaan ja samalla maksetaan osinkoja. Meiltä kuluttajilta riistetään rahat eliitin osinkoihin.
Tämä on se sama kuvio, miksi Salon Vesi on haluttu yhtiöittää. Vielä ei osinkoja makseta ulos, mutta johto jo porskuttaa ja seuraava vaihe on siirtyminen julkisille osakemarkkinoille.

Lehden pitäisi joko vaatia kirjoittamaan omalla nimellään tai sitten hiukan siistiä täysin tuulesta temmattuja valheita.

Kolmas vaihtoehto olisi pistää tahallaan trollaavat pihalle.

Se on tietysti vaikeaa, koska printtimedia kamppailee päivittäin olemassaolostaan ja tulee ennen pitkää häviämään taistelun.

Mutta JOS kansalaistemme tietämys ja ajattelu on todella tällä tasolla, niin Suomella ei ole toivoa.

Muuan jalkaväen kenraali sanoi aikoinaan, että Suomi on hyvä maa. Se on puolustamisen arvoinen ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa.

Kun tämmöisiä sepustuksia lukee, niin en ole enää ollenkaan varma siitä, oliko kenrali oikeassa.



Bookkaa tämä



50000 kirjoitti:
31/1/2016 11:27

Minulla on ollut 15 erilaista mokkulaa, jotka toimii huonosti. Oli myös mokkula reititin joka hajosi kun akku pullistui. Jos mokkula on yli 4 vuotta vanha, niin heitä suosiolla mäkeen, kun et asu keskustassa.

Parhaiten mobiilidata toimii kun sen laittaa pelaamaan älypuhelimen kautta, kunhan laite on 4g laite, jotta siinä on kunnon modeemi. Älypuhelimen antenni on yleensä moninverroin parempi kuin mokkuloissa ja mokkula reitittimissä.

Lumioissa on yleensä muuten hyvät netti yhteyden jaot, mutta niistä puuttuu usb tuki netin jaolle.

Tämä tarkoittaa sitä, että voit jakaa luurin netti yhteyden lumioissa vain wlan eli wifi yhteyden yli.
(Käytän niitä puhekielen synonyymeinä. Tiedän niiden tekniset erot, mutten sotke niitä tähän.)

(lumia kokemukseni rajoittuu 1020 malliin)

Wifi yhteyttä käytettäessä tietokoneessa pitää olla wifi siru tai sen voi toteuttaa usb porttiin laitettavalla sirulla.
Parhaiten wifi toimii läppäreissä. Kaikissa etenkin vanhoissa pöytäkoneissa ei siru ehkä toimi.

Android laitteen etuna netti yhteyden jaossa, on että netin voi jakaa myös usb piuhan kautta.

Nykyään Androidien miinuspuolena, on että laitevalmistajat jakavat tietoturva päivityksiä huonosti.
Jos käyttäjä haluaa käyttää android laitetta netin jakoon kannattaa hankkia Nexus laite, johon paremmin tulee tietoturva päivitykset. Lumioihin jos niissä on w 10 tulee paremmin tietoturvapäivityksiä.

Itse käytän vallan mobiilidataa älyluurin kautta. Älyluurissa on myös se etu, että niissä voi käyttää useampaa konetta samaan aikaan.

Vanhemmat lumiat tukee 5 laitetta ja androidit yleensä 10 laitetta, jos operaattori ei rajoita vähempään.

Kohtuullisen sujuvasti youtube videoita katsellen toimii dna:lla 2 konetta perus käytössä ilman videotoistoa 3 konetta.

Soneralla näytti olevan meillä päin huonompi 4g peitto, kun vertasin äskettäin isän yhteyttä omaani.
50000 kirjoitti:
31/1/2016 18:30

Jos vielä haluat kokeilla vanhaa mokkulaasi, sitä voi kokeilla säätää sieltä mokkulan yhteys ohjelmasta. (Windows koneet)

Avaa yhteys ohjelma mokkula koneessa. Etsi asetus valikko tai välilehti tai vastaava. Etsi yhteyden muodostus tapa tai vastaava. Jos laite on 3g mokkula valitse vaihtoehto vain 3g. Jos 4g mokkula niin vain 4g tai 3g ja 4g. Tallenna jos tallennus vaaditaan.

Tämä tapa estää putoamisen hitaaseen 2g verkkoon

Jos mokkulan asetuksista voi säätää tekstiviestien vastaanotto tiheyttä, se kannattaa valita pienimmäksi väliksi jolloin tekstiviestien tiuhempikysely pitää yhteyden paremmin auki eikä yhteys nukahda välillä. Tätä säätömahdollisuutta ei ole kaikissa mokkuloissa.

Joissain mokkuloissa voi olla mahdollista säätää yhteyden säästö tai lepotilaa. Se kannattaa kytkeä kokonaan pois, jolloin mokkula ei mene lepotilaan ja yhteys nukahda eli pätki. Tätäkään säätömahdollisuutta ei ole kaikissa mokkuloissa.

Mokkulan säädöt voivat olla suomeksi, mutta usein ne ovat lontoon murteella. Asetus muutokset kannattaa muistaa tallentaa ja ne säädetään usein niin, ettei mokkulan yhteys ole päällä.
Tapsa kirjoitti:
31/1/2016 20:09

Ei mokkulassa vikaa ole. Uusi vehje, joka toimii kaikkialla muualla ok.

Vika on siinä, että meidän talomme on helvetillisen mäen takana linkkiin nähden.

Tällä ei toimi edes kännykät. Telkkaria ei kannata yrittääkään suunnata muualle kuin Fiskarsin mastoon.

Minulla on tekniset laitteet aina viimeistä huutoa, paitsi Salon kaupungin käyttööni antama kannettava, joka on ajalta kivi ja kanto.
50000 kirjoitti:
1/2/2016 12:23

Niin ne on hankalia ne mäet, kuten myös isot kalliot.

Nuo ohjeet ovat äärialueita ja katvealueita varten. Niistä voi olla apua, että laite lukkiin tuu paremmin vapaan suunnan kauempana oleviin linkkimastoihin.
Vinkit ovat peräisin Siptunen mokkula foorumilta.

Siellä käsitellään myös ammattilaitteita.

Carunan korotuksista en tykkää, vaikka korotukset oli odotettavissa. Harkitsen voidaanko lähivuosina, edes osa sähkön kulutuksesta toteuttaa aurinkojärjestelmällä. Esimerkiksi pienelektroniikan osalta.



Kirjoita kommentti

Kun kirjoitat, muista täyttää:
1. Nimimerkki tai oikea nimesi
2. Kirjoita kommenttiosioon enemmän kuin pari sanaa
3. Kirjoita myös spämmiestoon oikea sana.


Nimimerkki
Sähköposti

Spämmiesto: Mikä eläin sanoo "hau hau"?


Copyright © Tapioarjo.com